Aura Pyykönen

LT, naistentautien erikoislääkäri
Huippu lääkäri! Lämmin ja helposti lähestyttävä. Aina käynnin jälkeen on olo, että minua on kuunneltu ja kohdattu yksilönä kiireettömästi!

Olen kiinnostunut kaikenikäisten tyttöjen ja naisten terveydestä ja hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti. Koen etuoikeudeksi sen, että voin auttaa elämän tärkeissä mullistuksissa ja muutosvaiheissa kuten kuukautisten alkaminen, toive raskaudesta tai sen ehkäisemisestä, raskauden seuranta, synnytyksestä toipuminen tai vaihdevuosioireet ja niiden kanssa selviäminen.

Itse olen valmistunut lääkäriksi vuonna 2009 ja vuodesta 2011 alkaen olen erikoistunut naistentauteihin ja synnytyksiin. Tässä välissä olen tehnyt tutkimustyötä ja väitellyt vuonna 2017 synnytysten hoidon laadunarvioinnista, olen asunut ja työskennellyt Tanskassa ja Ruotsissa sekä saanut kolme ihanaa lasta.

Muistathan, että gynekologille on tärkeää tulla aina kun on vaivoja, olivat ne sitten akuutteja tai pitkäkestoisempia. Sinun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että edellisestä käynnistä on aikaa - terveelle ja oireettomalle naiselle vuosittainen kontrolli ei ole mikään välttämättömyys. Useimpiin alapäähän liittyviin murheisiin ja vaivoihin on tarjolla apua ja joissakin tilanteissa on tärkeää, etteivät tutkimukset viivästy, joten varaa rohkeasti aika ja pohditaan tilannettasi yhdessä!

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Gynekologi, erikoistuva

Kiinnostuksen kohteet

  • Raskaus ja synnytys
  • Ehkäisy
  • Nuorten naisten gynekologi
  • Vaihdevuosiasiat
  • Gynekologia

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • ruotsi, sujuva
  • englanti, sujuva
  • espanja, sujuva

Palvelut

  • Kohdun ja sivuelinten ultraäänitutkimus (lisäksi veloitetaan aikaperusteinen lääkäripalkkio)
  • Kierukan laitto / poisto
  • Gynekologiset ultraäänitutkimukset
  • Pipelle-näyte
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
  • Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
  • Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
  • Synnytyksen jälkitarkastus

Toimipisteet

Mehiläinen Espoo Tapiola
Länsituuli 10, Kauppakeskus Länsituuli, M-kerros
Avoinna tänään
08:00 - 18:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Mehiläinen Rovaniemi
Lampelankatu 6
Avoinna tänään
07:45 - 17:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Kohdun ja sivuelinten ultraäänitutkimus (lisäksi veloitetaan aikaperusteinen lääkäripalkkio)
    Hinta-arvio 149 € (*149 €)
  • Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
    Hinta-arvio 163.8 € (*151.8 €)