Anna Ranta

Psykoterapeutti, psykologi
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Anna (psykologi PsM, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, työterveyspsykologi, kognitiivisen lyhytterapian koulutuksessa) ottaa vastaan yksilöasiakkaita tällä hetkellä vain lyhytpsykoterapioihin. Ajan voi myös varata yksittäisille tai muutamille kriisi-, tuki- tai neuvontakäynneille. Kela-kuntoutuspsykoterapiapaikat ovat tällä erää täynnä.

Annan työtavassa yhdistyy lämpimän ja hyväksyvän asiakkaan kohtaamisen lisäksi erityisesti voimavarakeskeisyys, kognitiiviset menetelmät sekä tietoisuustaitojen hyödyntäminen. Annalla on kokemusta mm. masennuksen, ahdistuneisuuden, stressin ja uupumuksen sekä monien muiden mielenterveyden haasteiden ja elämänkriisien kanssa painivien asiakkaiden hoidosta. Anna on aiemmin työskennellyt mm. työterveyspsykologina, opiskelija- ja oppilashuollon monipuolisissa tehtävissä ja opetustyössä.

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven. Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Lyhytterapia
  • Psykologia
  • Psykoterapia
  • Työterveyshuollon pätevyys
  • Psykoterapian erityispätevyys

Kiinnostuksen kohteet

  • Ahdistus
  • Masennus
  • Uupumus
  • Psyykkinen jaksaminen
  • Itsensä kehittäminen

Tutkinnot

  • Psykologi
  • Psykoterapeutti
  • Työterveyspsykologi

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli

Palvelut

  • Lyhytterapia­, Työterveys
  • Yksilöterapia
  • Tuki- ja kriisikäynti
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, työterveys
  • Mielen neuvontakäynti

Toimipisteet

Komppi Mehiläinen Helsinki Kaisaniemi
Vuorikatu 6 B, 3. krs.
Avoinna tänään
07:00 - 22:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Komppi Mehiläinen Vantaa Aviapolis Heltti
Teknobulevardi 7, H-talo, 1.
Avoinna tänään
07:00 - 22:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärinpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Mielen neuvontakäynti
    Hinta-arvio 98.4 € (*98.4 €)
  • Yksilöterapia
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Tuki- ja kriisikäynti
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
    Hinta-arvio 115.4 € (*115.4 €)