Terve suu, terveitä elinvuosia

Suun tulehdukset voivat johtaa vakaviin sairauksiin. Ikääntyessä hampaita pitää hoitaa entistä paremmin, mutta hyvä hoito myös palkitsee. Kukapa ei haluaisi lisää terveitä elinvuosia.

Tupakoinnin lopettaminen lisää tutkitusti vuosia elämään. Pitkää ikää tuovat myös terveellinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta. Entäs huolellinen hampaiden pesu ja hammasvälien puhdistus?

Bostonin yliopiston lääketieteen professori Thomas Perls on laatinut Living to 100 Life Expectancy Calculator -elinikälaskurin, joka arvioi vastaajan elinaikaa elintapojen ja terveydentilan perusteella. Perlsin laskukaavassa säännöllinen hammasvälien puhdistus tuo yhden lisävuoden elinaikaan.

Mehiläisen suun terveyden senior advisor ja hammaslääkäri Erkki Virta toteaa, että yksittäisen tekijän vaikutusta ihmisen elinikään on mahdotonta arvioida vedenpitävästi. Terveydessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Silti on selvää, että hampaiden ja limakalvojen hyvä kunto on yhteydessä siihen, kuinka pitkään ja kuinka terveenä ihminen elää.

– Hyvä suunterveys suojaa sairauksilta ja turvaa siten elinikää. Suun tulehduksista esimerkiksi parodontiitti vaikuttaa monen vakavan sairauden taustalla, Virta sanoo.

Hampaiden kiinnityskudossairaus parodontiitti lisää esimerkiksi sydän- ja aivoinfarktin sekä valtimonkovettumataudin riskiä, ja vaikeuttaa diabeteksen hoitotasapainoa. Joissain tutkimuksissa parodontiitti on liitetty jopa syöpään, reumaan ja muistisairauksiin.

Voi vaikutus olla suoraviivaisempikin. Hammasperäiseen tulehdukseen voi kuolla, jos se aiheuttaa esimerkiksi verenmyrkytyksen.

Ikääntyessä terveen suun merkitys korostuu

Terveysongelmat hoidetaan lääkärissä ja hammaskivut hammaslääkärissä – näinhän on perinteisesti ajateltu. Erkki Virran mielestä suun terveyden yhteyttä koko kehon terveyteen ei ole ymmärretty, koska niitä on perinteisesti hoidettu erillään.

– Suu on erittäin tiheästi verisuonitettu. Siksi suussa olevien tulehdusten kautta verenkiertoon ja koko elimistöön pääsee valtava määrä bakteereja ja patogeenejä. Suun tulehdukset altistavat meidät vaaroille, joita ei edes vielä kunnolla tunneta, Virta sanoo.

Ikääntyessä suun terveyden merkitys koko kehon terveydelle korostuu. Monilla ikääntyneillä on sairauksia, kuten diabetes tai sydän- ja verisuonisairaus, jotka tekevät parodontiitista erityisen vaarallisen.

– Iän myötä hampaiden hoitamiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota, sillä vanhemmiten suu kuivuu ja hampaat reikiintyvät helpommin, Virta sanoo.

Parodontiitin vaikutukset elimistöön suuria

Virran mukaan hampaiden kiinnityskudossairaus parodontiittia on tutkittu tosissaan vasta 10–15 vuotta, kun taas vaikka tupakan terveyshaittoja on selvitetty vuosikymmeniä. Tieto parodontiitin vaaroista eliniälle on siis kohtuullisen tuoretta, emmekä tiedä vielä läheskään kaikkea sairauden vaikutuksista.

Parodontiitti on sairaus, jonka hoitaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja vaivannäköä. Lisäksi se on voinut jyllätä suussa oireettomana jo pitkään. Vaikutukset elimistöön ovat usein esimerkiksi hammastulehdusta suurempia.

– Jos hammas on tulehtunut ja se poistetaan, tulehdus on sillä hoidettu. Mutta parodontiitti vaatii pitkän hoidon, jatkuvaa seurantaa ja hyvää omahoitoa,Virta sanoo.

Parodontiittia hoidetaan hampaiden ja ientaskujen perusteellisella puhdistuksella sekä hammaskiven poistolla. Tarvittaessa käytetään lääkitystä ja leikkaushoitoa.

Pidä hyvää huolta omista hampaista

Yhä useammalla ikääntyvällä suomalaisella on suussa implanttien sijaan omat hampaat. Niistä huolehtiminen vaatii erityishuomiota. Näin se onnistuu:

1. Hampaiden ja hammasvälien putsaus sekä säännöllinen ruokarytmi. Suu kuivuu ja hampaat reikiintyvät helpommin vanhemmiten ja joidenkin lääkitysten seurauksena.

2. Hammaslääkärikäynti vuosittain. Vanhemmiten hampaissa on usein jo runsaasti paikkoja, joiden saumoihin syntyy helposti uusia reikiä.

3. Omahoidon tarkastaminen suuhygienistillä. Saatko varmasti kaikki välit puhtaaksi? Ota hammasharja mukaan suuhygienistille, niin saat hiottua tekniikan kuntoon. Sähköhammasharjallakin voi harjata tehottomasti.

Varaa aika hammastarkastukseen Mehiläisen ajanvarauspalvelusta tai soittamalla asiakaspalveluun 010 273 8000.

Tutustu Mehiläisen hinnastoon.

Myös hampaiden ja suun terveyden Digiklinikka palvelee vuoden jokaisena päivänä.