Mehiläinen etsii nyt lääkäreitä työterveyden erikoistumisohjelmaan - ”Työterveyden Akatemia tarjoaa erikoistuvalle lääkärille kattavimman paketin ja räätälöidyn tuen”

Jokaisella erikoistuvalla on oma kouluttava lääkärinsä

- Työterveyshuollossa itseäni kiinnosti erityisesti työnkuvan monipuolisuus. Tässä pääsee oikeasti arvioimaan asiakkaan kokonaiskuvaa hyvin moniulotteisesti, sillä terveydentilan ja sairauksien lisäksi työssä otetaan huomioon myös asiakkaan työnkuva ja työpaikan tilanne, Työterveyden Akatemiassa erikoistuva lääkäri Tiina Linnavirta sanoo.

Linnavirta lisää, että työssä tehdään paljon yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Oma työterveystiimi ja asiakasyritykset ovat oleellinen osa työterveyslääkärin arkea.

- Siksi työnkuva ei ole pelkkää vastaanottotyötä ja lausuntojen kirjoittamista, vaan arki on hyvin vaihtelevaa, hän jatkaa.

Tiina Linnavirta nauttii työterveysalan monipuolisuudesta.

Perttu Vähämurto työskentelee Töölön Mehiläisellä vastaavana työterveyslääkärinä ja toimii myös yhtenä kouluttavana lääkärinä Mehiläisen Työterveyden Akatemiassa. Linnavirta on yksi hänen koulutettavista lääkäreistään.

- Minua alassa kiinnosti myös se, että pääsee tekemään lääkärinä työtä myös yritysten henkilöstöstrategian parissa. Asiakasyritysten kautta saa tutustua todella monenlaisiin eri organisaatioihin ja aloihin, Vähämurto kertoo.

Linnavirta ja Vähämurto tapaavat ohjelman puitteissa kaksi kertaa viikossa ja käyvät läpi koulutukseen kuuluvia teemoja. Välillä käydään yhdessä läpi myös potilastapauksia, tulevia työterveysneuvotteluja ja työpaikkakäyntejä.

- Nuorena lääkärinä riittävän tuen ja ohjauksen saaminen on tietenkin hyvin tärkeä asia. Oman kouluttajalääkärin lisäksi meillä on onneksi paljon muitakin kokeneempia kollegoita  tukena ja yhteisiä konsultaatiohetkiä myös muiden erikoistuvien lääkärien kanssa järjestetään aina tarvittaessa, Linnavirta sanoo.

- Oman kehittymisen kannalta on myös oleellista, että saa palautetta tehdystä työstä. Mehiläisellä on hyvät sähköiset työkalut, joilla voi seurata oman vastaanottotyön ja yritysyhteistyön vaikuttavuutta, hän jatkaa.

Linnavirta kertoo, että palautteen keräämisen lisäksi Mehiläisellä panostetaan myös muihin digitaalisiin työkaluihin, joilla sujuvoitetaan lääkärin työtä.

Esimerkiksi Microsoft Teams -pohjainen valtakunnallinen keskustelu- ja konsultointialue on nuorelle lääkärille tärkeä työkalu.

Kävimme haastattelemassa Tiina Linnavirtaa ja Perttu Vähämurtoa Mehiläisen Töölön pisteessä ja kysyimme, mitä Työterveyden Akatemia pitää sisällään. Katso video alta.

Erikoistumispolku yhden katon alla

Linnavirta on ollut tyytyväinen valintaansa suorittaa erikoistumisensa yhden työnantajan omassa ohjelmassa.

- Erikoistuminen on ollut kaiken kaikkiaan todella sujuva ja joustava prosessi. Onhan se paljon helpompaa, kun erikoistumisjaksot ja koulutukset voi suorittaa oman organisaation sisällä eikä tarvitse liikkua eri työnantajien välillä. Silloin saa sellaisen juuri itselle ja omaan työhön kohdennetun koulutuksen.

Linnavirta sanoo, että koulutus Työterveyden Akatemiassa on myös alusta alkaen suunniteltu sellaiseksi kokonaisuudeksi, että työn, koulutuksien ja ohjaustuntien yhdistäminen onnistuu joustavasti erilaisissa elämäntilanteissa.

- Erityistä on myös se, että ohjelmaan voi osallistua joko suoraan palkkasuhteessa tai sitten ammatinharjoittajana, mikä on monelle varmasti mieluisa vaihtoehto. Työterveyshuolto on ainut erikoistumisala, missä tämä on tällä hetkellä mahdollista, hän lisää.

Vähämurto jatkaa, että suhtautuminen erikoistuviin lääkäreihin on Mehiläisellä muutenkin hyvin arvostava. - Lääkärit saavat esimerkiksi itse päättää työajoistaan ja ohjelmastaan.

Mehiläisen Työterveyden Akatemia ei ole pelkkiä ohjaustunteja, vaan kokonaisvaltainen polku kohti valmistumista. Ohjelma toteutetaan yhdessä yliopiston kanssa, ja sen puitteissa voi suorittaa koko erikoistumisen.

- Kun erikoistuva lääkäri aloittaa koulutusohjelmassa, määrätään hänelle heti oma kouluttava lääkärinsä ja hänen ohjauksessaan aloitetaan kahden vuoden työterveyshuoltojakso. Tämän jakson lisäksi Mehiläisen ohjelmassa suoritetaan erikoistumiseen kuuluvat kuuden kuukauden työkyvyn tutkimus- ja kuntoutusjakso sekä muita kliinisen palvelun jaksoja, Vähämurto kertoo.

Perttu Vähämurto sanoo, että kouluttajana pääsee usein myös itse oppimaan ohjattaviltaan.

Ohjelma onkin siitä poikkeuksellinen, että lähes koko urapolun voi suorittaa yhden työnantajan katon alla – myös ohjelman jälkeen.

- Mehiläisellä on mielestäni tällä hetkellä kattavin paketti erikoistuvalle lääkärille eri jaksoineen ja koulutuksineen, Vähämurto sanoo.

Kattava koulutustarjonta toimii kehittymisen tukena

Mehiläinen tarjoaa myös monia omia sisäisiä koulutuksiaan, kuten työterveyshuollon syventävän koulutuksen, joka toteutetaan yhdessä työterveyslaitoksen kanssa.

- Koulutuksia meillä on muutenkin tarjolla hyvin kattavasti, niin työterveyshuollon kuin muunkin lääketieteen osalta. Melkein joka viikko tarjolla on uusi koulutus, jonka voi katsoa joko netistä tai tulla kuuntelemaan paikan päälle, Vähämurto kertoo.

- Eli oikeastaan ongelma on enemmänkin siinä, että saa kalenteriin mahtumaan kaikki haluamansa koulutukset, hän naurahtaa perään.

Vähämurto ja Linnavirta tapaavat vähintään kaksi kertaa viikossa ohjaustuntien merkeissä.

- Erikoistuvien tukemiseen kyllä panostetaan monella tapaa. Itse ainakin kouluttavana lääkärinä pyrin siihen, että erikoistuvalle luodaan yhdessä selkeä suunnitelma ja tavoite valmistua ajallaan, Vähämurto sanoo.

Vähämurto sanoo, että Työterveyden Akatemiaa halutaan myös aktiivisesti kehittää koko ajan eteenpäin.

- Kahden vuoden ohjausjaksosta tullaan tekemään entistäkin kattavampi ja haluamme tarjota lääkärille yhä monipuolisempia mahdollisuuksia muidenkin erikoistumisjaksojen suorittamiseen.

Miksi valita Mehiläisen Työterveyden Akatemia?

  • Yksilöllinen erikoistumisohjelma, joka räätälöidään lääkärin toiveiden mukaan
  • Henkilökohtainen kouluttava lääkäri ja viikottaiset ohjaustunnit
  • Mahdollisuus työskennellä joko palkkasuhteessa tai ammatinharjoittajana
  • Modernit työskentelymahdollisuudet, sillä Mehidoc mahdollistaa työlistojen hallinnan ja potilaiden hoidon osittain etänä
  • Valtakunnalliset seminaarit sekä monipuoliset verkkokoulutukset
  • Kattava kollegaverkosto ja yhteiset konsultaatiohetket muiden erikoistuvien kanssa

Tutustu Työterveyden Akatemiaan täällä.

Tämä artikkeli on kirjoitettu Duunitorin haastattelun pohjalta yhteistyössä Mehiläisen kanssa.