Millaisessa työpaikassa sairaanhoitajat viihtyvät? Netta ja Linda nimeävät kaksi asiaa

Ostoskeskuksen sisältä löytyy Mehiläisen Oma Lääkärisi -asema, ja terveysaseman sisältä vastaanottohuone. On maanantai, viikon kiireisin päivä.

Se ei haittaa. Sairaanhoitaja Linda Välimaa katsoo rauhallisesti silmiin ja hymyilee. Vastaanottohuoneessa kiire saa väistyä.

- Työn arjessa on tärkeää, että asiakkaalle on varattu riittävästi aikaa. Silloin voi itsekin rauhoittua asiakkaan kohtaamiseen, Linda sanoo.

Pari vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistunut Linda halusi Mehiläisen Oma Lääkärisi -asemalle työn monipuolisuuden takia. Ja itsenäisyyden. Siihen on tietty syy, miksi juuri tämänkaltainen terveysasema on Lindan mielestä poikkeuksellinen oppimispaikka sairaanhoitajalle, mutta palataan siihen myöhemmin.

Laadukas hoitotyö ei ole vain kauniita sanoja

Netta Ketonen on työskennellyt Mehiläisellä sairaanhoitajana kolme vuotta. Tällä hetkellä käsillä ovat jännittävät ajat, sillä Netta odottaa tiiminsä kanssa, että vastarakennetun Mainiokoti Pellavan ensimmäiset asukkaat pääsevät asettumaan uusiin koteihinsa.

Netta Ketonen on Mehiläisellä sairaanhoitaja, tiimivastaava ja lääkehoidon vastuuhenkilö.

Kun puheeksi nousee vanhustyön hoidon laatu, riittää Netalla sanottavaa. Se on yksi suurin tekijä siinä, millaista sairaanhoitajan työ todella on.

- Tässä ei puhuta ajatuksista ja arvomaailmasta, vaan tekemisestä. Meillä on tosi tarkka laatuseuranta ja lupaukset, jotka pitää lunastaa. Se kuuluu meidän kaikkien työnkuvaan, Netta painottaa.

Jos epäkohtia ilmenee, niihin reagoidaan nopeasti. Tieto asiakaskokemuksen uusimmista tuloksista on aina yhtä lailla johdon kuin työntekijöiden asia.

Sairaanhoitaja Netta Ketonen

Työhön kuuluu väistämättä myös haastavia ja raskaita tilanteita. Näissä hetkissä iso apu löytyy omasta, tiiviistä tiimistä. - Pystytään luottamaan toisiimme ja menemään yhdessä eteenpäin, Netta sanoo.

Onnistumisia kiittelevät niin asiakkaat kuin heidän läheisetkin. Sieltä suurin kiitos tulee.

- Erityisen hyvältä on tuntunut, kun asiakkaan läheinen on sanonut, että sitten kun hän on vanha niin hän haluaisi, että minä olisin se hoitaja, joka häntä hoitaa, Netta sanoo.

Mehiläisellä sairaanhoitaja löytää mahdollisuuksia moneen suuntaan

Toinen asia, mikä sairaanhoitajien kanssa puhuessa nousee jatkuvasti esille, on kehittyminen.

- Se, että pääset kehittämään itseäsi omassa työssäsi ja kouluttamaan eteenpäin on tosi tärkeää, Netta painottaa.

Erikoisaloja on niin paljon, että sairaanhoitajille löytyy Mehiläiseltä oikeastaan ihan rajaton määrä erilaisia työtehtäviä.

Tämä näkyy Netan mielestä esimerkiksi siinä, että hyvää hoitotyötä tuetaan Mehiläisen suunnalta monipuolisilla kouluttautumismahdollisuuksilla. Netta opiskelee parhaillaan lähiesimiehen ammattitutkintoa ja samalla kouluttautuu lääkeakatemiassa lääkemestariksi. Linda puolestaan on ottanut haltuun apulaisosastonhoitajan tehtäviä.

Isosta organisaatiosta löytyy paljon erilaisia kehittymissuuntia. Mehiläisellä on Suomessa monenlaista toimintaa päivystys- ja vanhustyöstä  lastensuojelun palveluihin , perusterveydenhuoltoon, mielenterveyskuntoutukseen ja kotihoitoon. Kaikissa näissä tarvitaan sairaanhoitajia.

- Erikoisaloja on niin paljon, että sairaanhoitajille löytyy Mehiläiseltä oikeastaan ihan rajaton määrä erilaisia työtehtäviä. Se on mun mielestä aika hienoa, Netta sanoo.

Lindan mielestä kannattaa kuunnella rohkeasti, mikä oma juttu on ja muistaa, että vuodessakin voi kehittyä jo huimasti. Tällä hetkellä perusterveydenhuolto tuntuu hänelle oikealta paikalta, jossa kliiniset taidot harjaantuvat.

- Tässä näkee sairauksien laajan kirjon tavallisesta flunssasta vakavasti sairastuneisiin. Tästä on sitten hyvä ponnistaa muihinkin tehtäviin, jos siltä tuntuu, Linda sanoo

Itsenäistä työtä terveysasemalla

Palataan vielä lopuksi takaisin Hervannan Oma Lääkärisi -aseman käytäville.

Hörppiessämme kahvia Linda kertoo, että taukohuoneen ovi pitää usein erikseen sulkea, etteivät työkavereiden iloiset naurunremakat kantautuisivat aivan kaikkialle. Työkavereista on tullut Lindalle vuoden aikana läheisiä.

Linda Välimaa viihtyy työporukassa vapaa-ajallakin. Seuraavana päivänä suunnitelmissa on mennä pelamaan yhdessä padelia.

Tiimiin tukeutumista helpottaa entisestään se, että uusien Oma Lääkärisi-asemien vastaanottohuoneesta löytyy toinen ovi henkilökunnan takatilaan. Siellä on paikalla aina konsultoiva lääkäri, joka on hoitajien käytettävissä päivän ajan.

Sujuvan yhteistyön turvin sairaanhoitajat pääsevät tekemään todella itsenäistä työtä. Apua saa helposti aina tarvittaessa.

- Meille tulee paljon sellaisia asiakkaita sairaanhoitajalle, jotka saattaisivat muualla mennä suoraan lääkärille vastaanotolle, Linda sanoo.

Vaihtelevissa tilanteissa pääsee oppimaan paljon, eikä vastuu ole lainkaan huono juttu.

- Siitä tulee se onnistumisen fiilis, kun saa olla ylpeä omista taidoistaan, Linda sanoo hymyillen.

Tämä artikkeli on kirjoitettu Duunitorin haastatteluiden pohjalta yhteistyössä Mehiläisen kanssa.