.jpg)
Sami kertoo, että parasta hänen työssään on hyvä työporukka ja ketterä tekeminen
Digitaaliset palvelut

“Urani Mehiläisellä alkoi vuonna 2021, jolloin vastasin Mehiläisen RPA eli ohjelmistorobotiikka -kehityksestä ja toimin tiimissä itsekin kehittäjänä. Sen jälkeen vastuuni ovat kasvaneet lyhyessä ajassa sitä mukaan, kun Mehiläisen IT ja data -tiimi on uudelleen muovautunut. Vuoden 2025 alusta otin esihenkilövastuun koko integraatio- ja RPA -tiimistä.
Tyypillinen työpäiväni Mehiläisellä on monipuolinen ja dynaaminen. Päivä alkaa usein keskusteluilla tiimiläisten kanssa, joissa käsitellään projektien ja tehtävien etenemistä, uusien projektien määrittelyä sekä tuotannossa olevien automaatioiden ylläpitotehtäviä. Seuraan aktiivisesti liiketoiminnasta tulevien tukipyyntöjen etenemistä ja autan tiimiläisiä ongelmatilanteissa.
Parasta työssäni on hyvä työporukka ja ketterä tekeminen. Mehiläisellä kokeillaan mielellään uusia asioita ja annetaan asiantuntijoille vastuuta omasta tekemisestään. Tämä luo innostavan ja motivoivan työympäristön, jossa jokainen voi kehittää osaamistaan.
Koen, että tiimini avulla voidaan parantaa ihmisten hyvinvointia. Automaatio on yksi keino, jolla voidaan helpottaa ja nopeuttaa ammattilaisten arkea esimerkiksi vapauttamalla hoitohenkilökunnan aikaa tärkeämpiin ihmisen läsnäoloa vaativiin tehtäviin. Meillä on esimerkiksi robotti, mikä käsittelee vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksia. Tämä nopeuttaa asiakkaiden pääsyä lääkärin vastaanotolle, koska maksusitoumukset käsitellään huomattavasti nopeammin. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten automaatio voi parantaa palveluiden laatua ja tehokkuutta.”
Sami Nykänen, Automation Operations Manager, 4 vuotta mehiläisenä
Lisää aiheesta
Lue lisää![]()
Infra ja data
Lue lisää![]()
Antilla on pitkä historia Mehiläisessä IT-organisaatiossa
Lue lisää![]()
IT-koordinaattori Chingin työssä parasta on tiivis tiimityö can do -asenteella
Lue lisää![]()
Opintojen aikana Jonille suositeltiin Mehiläisen Helpdeskiä hyvänä paikkana aloittaa ura IT:n parissa
Lue lisää![]()
Akseli kokee, että on Mehiläisen tietoturvassa työskennellessään päässyt haastamaan itseään uudella tavalla
Lue lisää![]()
Data Analyst Katja kokee, että hänen työnsä palvelee sekä ammattilaisia että asiakkaita
Lue lisää![]()
IT Business partner Aleksin työssä on sopivasti vaihtelevuutta ja kansainvälistä twistiä
Lue lisää![]()
Sakari halusi hyödyntää osaamistaan terveydenhuollon parantamiseksi ja siirtyi Data Scientistin rooliin tutkijalääkärin tehtävistä
Lue lisää







