
Työrauha syntyy yhteisistä pelisäännöistä
Yleisesti termillä tarkoitetaan toimintaa, jossa ihmisen tarkkaavaisuus nähdään hyödykkeenä. Käytämme esimerkiksi digitaalisia palveluita ilmaiseksi samalla kun näiden tuottajat kilpailevat huomiostamme ja myyvät sitä eteenpäin mainostajille. Tarkkaavaisuudesta on tullut ”valuuttaa” myös työelämässä, jossa erilaiset viestintäkanavat, työkalut ja järjestelmät kilpailevat huomiostamme ja pirstaloivat työaikaamme.
Tietoon perehtyminen, olennaisen tiedon erottaminen ja suodattaminen vievät huomattavan paljon aikaa. Samalla työelämässä on yhä vähemmän mahdollisuuksia keskeytyksettömään työskentelyyn.
Odotus välittömästä reagoinnista ilmoituksiin ja työn ”silppuuntuminen” johtavat väkisinkin keskeytyksiin ja pakottavat meidät vaihtamaan tehtävästä toiseen. Palaaminen keskeytettyyn tehtävään puolestaan vie aikaa, altistaa virheille, ja kuormittaa kognitiivisesti.
Digialustat ja järjestelmät kilpailevat ulkoisesta tarkkaavaisuudestamme. Ajoittain huomio kuitenkin harhautuu tehtävän kannalta epäolennaiseen ja tarkkaavaisuus suuntautuu sisäisiin ajatuksiin ja tunteisiin. Kognitiivisen psykologian ja neurotieteen tutkimuksessa ilmiö tunnetaan nimellä ajatusten harhailu (engl. mind wandering*). Tämän ilmiön ja erilaisten tarkkavaisuuden tilojen tutkimus on yleistynyt noin 20 vuoden ajan ja nykyään siitä on tullut valtavirtaa ihmisen tiedonkäsittelyn tutkimuksessa.
Ajatusten harhailuun on perinteisesti liitetty negatiivisia seurauksia, kuten vaaratilanteet liikenteessä, luetun ymmärtämisen heikentyminen, sekä ruminointi eli negatiivisiin ajatuksiin uppoutuminen. Ajatusten harhailulla on kuitenkin myös hyvinvointia tukevia puolia. Se on yhteydessä muun muassa luovaan ongelmanratkaisuun ja parempaan oman elämän ja tulevaisuuden suunnitteluun.
Ajatusten harhailun haitallisuus tai harmittomuus liittyy ulkoisen tehtävän vaativuuteen. On selvää, että työtehtävissä, joissa tarkkaavaisuuden herpaantuminen voi johtaa varatilanteisiin, on tuettava ulkoisen tarkkaavaisuuden mahdollisimman keskeytyksetöntä ylläpitoa. Helpoissa tehtävissä ajatukset voivat puolestaan harhailla harmittomammin ja tämä voi edistää hyvinvointia ja luovuutta.
Työyhteisö voi tukea tarkkaavaisuutta esimerkiksi sopimalla yhteisiä pelisääntöjä siitä, miten ihmiset ovat tavoitettavissa, mihin viesteihin odotetaan nopeaa reagointia ja milloin priorisoidaan työrauhaa. Keskittymistä voidaan tukea myös työtilaratkaisuilla ja keskittymistauoilla, jolloin ilmoitukset suljetaan ja keskitytään yhteen haastavaan tehtävään.
Näillä toimilla on väliä, sillä jatkuva rajallisten resurssien kuormittaminen väsyttää ja voi pitkittyessä johtaa työuupumukseen. Keskittynyt työskentely on puolestaan tehokkaampaa. Työrauha, joka mahdollistaa ajoittaiset ajatusten harhailut, voi johtaa luovempaan työskentelyyn, sekä parempaan hallinnan tunteeseen ja työn imuun.
Artikkelin on kirjoittanut Mehiläisen työterveyspsykologi, PsT, dosentti Jaana Simola.
*Smallwood, J., & Schooler, J. W. (2015). The science of mind wandering: Empirically navigating the stream of consciousness. Annual Review of Psychology 66, 487-518. Ulkoinen linkki