

Työterveyspäättäjien mielestä sujuva työterveysyhteistyö, digitaalisten palveluiden edelläkävijyys ja kattava palvelutarjonta ovat Mehiläisen tärkeitä menestystekijöitä.
Mehiläisen suositteluindeksi työterveyspäättäjien keskuudessa jatkoi nousua myös viime vuonna. NPS oli selvästi toimialan paras sekä kokonaistasolla että nykyisten ja aiempien Työelämäpalveluiden asiakasyritysten päättäjien keskuudessa. Mehiläinen on työterveyspalveluiden suositelluin yritys myös työntekijämäärältään kaikenkokoisten yritysten päättäjien keskuudessa.
Työterveyspäättäjät odottavat työterveyskumppaniltaan ennen kaikkea palveluiden hyvää saatavuutta ja korkeaa laatutasoa sekä työterveyden asiantuntijoiden korkeaa ammattitaitoa. Taloustutkimuksen* mukaan nämä odotukset täyttyvät Mehiläisessä erinomaisesti.
"Minua ilahduttaa kovasti se, että vaikka yleisesti työterveystoimialalla päättäjämielikuvatutkimustulokset ovat menneet alaspäin, niin Mehiläisen työelämäpalveluiden mielikuva sekä asiakkaidemme, että potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa on toimialan kärkeä ja asiakkaiden luottamus toimintaamme kohtaan on edelleen vahvistunut. Jatkamme tulevaisuudessakin yhteistyön ja toimintamme kehittämistä kaikissa asiakkuussegmenteissä. Kiitos koko työelämäpalveluiden henkilöstölle arvokkaasta laatua ja luottamusta herättävästä työstä." kiittää Andréa Alvarez-Tarjasalo, johtaja, asiakkuudet ja B2B markkinointi.
Tutustu myös Mehiläisen Laatumittareihin.
Taloustutkimuksen toteuttaman analyysin mukaan Mehiläisen merkittävin, suositteluhalukkuuteen ja kumppanivalintaan vaikuttava menestystekijä on Mehiläisen luotettavuus työterveyskumppanina. Työterveyspäättäjät arvostavat sitä, että Mehiläisen työterveystiimit ovat perillä asiakasyritystensä liiketoiminnan erityispiirteistä ja tarjoavat heille tarpeen mukaisia, konkreettisia ratkaisuja ja toimenpide-ehdotuksia.
Mehiläisen luotettavuudesta kertovat pitkät kumppanuussuhteet työterveyden asiakasyritysten kanssa. Oy Kaha Ab ja Mehiläisen työterveysyhteistyö on jatkunut lähes 40 vuotta. Pitkän yhteistyön ydin on ollut pysyvyys: tutut yhteyshenkilöt ja pitkäaikaiset asiantuntijat ovat mahdollistaneet toimivan, joustavan yhteistyön.
– Pitkäaikaisen yhteistyön myötä työntekijät tuntevat työterveyden asiantuntijat ja toimipisteet, mikä madaltaa kynnystä hakeutua hoitoon – myös silloin, kun kyse on haastavista tai henkilökohtaisista asioista. Pysyvyys on tehnyt työterveyden käytöstä sujuvaa ja luontevaa osaa arkea, sanoo HR Specialist Karina Kallio, Oy Kaha Ab. Tutustu koko asiakasreferenssiin.
*Työterveyspäättäjien yritysmielikuvatutkimus on Taloustutkimus Oy:n omaa tuotantoa. Tutkimus toteutettiin internetpaneelissa 1.-24.10.2025 välisenä aikana. Mehiläistä arvioi 849 vastaajaa. Heistä 30 % oli Mehiläisen nykyasiakkaita.