Olen sisätauteihin perehtynyt yleislääkäri. Valmistuin lääkäriksi Oulun yliopistosta keväällä 2019. Opiskeluajoista lähtien olen tehnyt monipuolista lääkärin työtä sairaaloissa, yksityisvastaanotolla, terveyskeskuksissa ja päivystyksissä. Olen lisäksi työskennellyt 1,5 vuotta yliopistosairaalassa sisätaudeilla erikoistuvana lääkärinä. Vastaanotollani sinun on turvallista olla. Olen lääkärinä huolellinen, tarkka ja lämmin. Pyrin hoitamaan potilasta kokonaisuutena, yksilölliset tarpeet ja toiveet huomioiden. Tavoitteena on, että vastaanotolta lähtiessä potilaalla on olemassa myös pitkäaikaissuunnitelma jatkoa varten.
Erityisesti olen kiinnostunut diabeteksen, erilaisten vatsavaivojen ja lihavuuden hoidosta. Olen hoitanut myös runsaasti kroonisia kipupotilaita. Lisäksi minulla on laajaa osaamista palliatiivisesta lääketieteestä.
Toimin mielelläni omalääkärinä ja pyrin varmistamaan hoidon jatkuvuuden. Olen tottunut kantamaan vastuuta potilaan hoidosta. Pyrin selittämään potilaalle lääketieteelliset ilmiöt kansantajuisesti. Perustan hoitoni viimeisimpään tutkittuun tietoon sitä soveltaen aina potilaskohtaisesti. Kouluttaudun ja perehdyn uusiin tutkimuksiin jatkuvasti.
Kirjoitan todistuksia mm. B- ja C-todistukset ja ajokorttitodistukset. Lisäksi olen kokenut tekijä erilaisissa pientoimenpiteissä, kuten peräpukamien kumilenkkihoidot ja pientoimenpiteet kuten luomenpoistot, haavan ompelut ja nivelinjektiot.
Tervetuloa vastaanotolle!
Anvisningar för tidsbokning
Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita.
Specialområde och speicalkompetens
- Allmänläkare
Intresseområden
- övervikt
- Allmänmedicin
- Urinvägsproblem
- Blodtryckssjukdom
- Blodcirkulationsstörningar
Tjänster
- Nagelborttagning
- Excision/resektion av nageltrång, behandling av inåtväxande nagel
- Proktoskopi (undersökning av ändtarmen)
- Borttagning av vårta
- Körkortsintyg
- Läkemedelsinjektion
- Öronspolning
- Stoppa näsblödning
- Borttagning av främmande föremål från öga
- Screening för sömnapné
- T-utlåtande
- Allmänläkarbesök högst 20 minuter.
- Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
- Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
- Intyg för närståendevård
- PEF-uppföljning
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto vartalon alueelta
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto pään/kaulan alueelta
Verksamhetsställen
Priser
Prisberäkningen inkluderar läkar- och polikliniksavgiften samt Kanta avgiften. Andra kostnader kan tilläggas som t.ex. gjorda ingrepp och undersökningar. I parentesen visas prisberäkningen efter FPA-avdraget. På kvällar och veckoslut kan pristillägg förekomma. Mer information: Priser sida
- Allmänläkarbesök högst 20 minuter.
Prisberäkning 116.80 € (*108.80 €) - Allmänläkarbesök högst 30 minuter.
Prisberäkning 137.80 € (*129.80 €) - Allmänläkarbesök högst 45 minuter.
Prisberäkning 167.80 € (*159.80 €)