9.1.2020

Joka kuudes suomalainen nainen kuoli vuonna 2017 sepelvaltimotautiin. Määrä on pysäyttävä. Vaikka sairastumisen riski on meillä kaikilla naisilla olemassa, voimme omalla toiminnallamme pienentää riskiä sairastua ja ennaltaehkäistä sepelvaltimotaudin syntymistä.
Sydänkohtauksen yleisin oire sekä miehellä että naisella on sama: rintakipu, paine tai epämukavuus rinnalla tai aaltoileva minuutteja kestävä epämiellyttävä kiputuntemus. Naisilla sydäninfarkti ei kuitenkaan aina oireile kipuna. Voi olla, että tuntemus on pikemminkin paineen tunne tai kiristys: ikään kuin rintaliivit olisivat liian kireät. Tämän lisäksi naisilla on miehiä useammin oireina niskakipua, hengenahdistusta, kipua molemmissa käsissä, pahoinvointia, hikoilua, uupumisen tunnetta tai närästysvaivaa.
Naisen sepelvaltimotaudin oireet voivat olla sangen epämääräisiä ja eivät läheskään niin selkeitä kuin miehillä. Miehillä oireena on usein kova puristava rintakipu. Erot oireissa voivat johtua siitä, että naisilla tukoksia voi olla myös sepelvaltimoiden pienissä sivuhaaroissa. Tällöin puhutaankin pienten suonten sepelvaltimotaudista. Naisilla oireita on myös miehiä enemmän usein levossa, tai nukkuessa.
Henkinen stressi voi aiheuttaa nimenomaan naisille sydänkohtauksen. Naiset eivät aina tunnista oireitaan sydänperäisiksi ja tämän vuoksi he hakeutuvat päivystykseen hoitoon usein liian myöhään: sydäninfarktin jo sairastettuaan.
Miehillä ja naisilla on myös yhteisiä sepelvaltimotaudin riskitekijöitä kuten korkea kolesteroli, verenpainetauti ja lihavuus. Mutta on joitakin tekijöitä, jotka aiheuttavat erityisesti naisten sepelvaltimotautia. Näitä ovat muun muassa:
Diabetes aiheuttaa naisille enemmän sepelvaltimotautia kuin miehelle. Diabetes muuttaa kiputuntemusta – ja sitä, millaisena kipu koetaan. Siten diabeetikko voi sairastaa sydäninfarktin myös ilman kipuoiretta.
Masennuksen vuoksi ei aina jaksa ylläpitää terveitä elintapoja ja noudattaa lääkehoitoa. Samoin henkinen stressi vaikuttaa naisen sydänsairastuvuuteen enemmän kuin miehillä.
Tupakointi on naisten sydänsarauksissa suurempi riskitekijä kuin miehillä.
Liikkumattomuus on iso sepelvaltimotaudin riskitekijä. Joidenkin tutkimusten mukaan naiset eivät elä niin aktiivisesti kuin miehet.
Matalan estrogeenitason on todettu aiheuttavan etenkin pienten suonten sepelvaltimotautia.
Raskaudenaikainen diabetes ja verenpainetauti voivat lisätä pitkän aikavälin riskiä sairastua verenpainetautiin ja diabetekseen.
Sukurasituksen on osoitettu olevan naisille suurempi riskitekijä kuin miehille.
Tulehdukselliset sairaudet kuten reuma ja SLE eli reumasairauksiin kuuluva autoimmuunitauti voivat lisätä sekä miesten että naisten sydänsairauden riskiä.
Terveiden elintapojen noudattaminen on avainasemassa, kun haluat vähentää riskiäsi sairastua sepelvaltimotautiin. Tässä muutama vinkki terveisiin elintapoihin:
Sepelvaltimotaudin lääkehoito on sekä miehillä että naisilla samanlainen. Kolesterolilääkitys hyödyttää yhtälailla sekä miehiä, että naisia. Tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että naisille määrätään miehiä harvemmin kolesterolilääkkeitä.
Sepelvaltimoiden pallolaajennus- ja stenttaushoito toimivat hyvinä hoitoina sekä miehille että naisille. Sen sijaan on osoitettu, että naisilla on ohitusleikkauksen jälkeen miehiä enemmän komplikaatioita. Tiedetään, että sydänkuntoutus edesauttaa sydänkohtauksesta toipumista. Kuitenkin naisia lähetetään miehiä vähemmän sydänkuntoutukseen.
Koska naisten sepelvaltimotaudin oireet eroavat miesten oireista, kannattaa omaa kehoaan kuunnella herkällä korvalla. Älä myöskään epäröi hakeutua ammattilaisten arvioon, mikäli oire on sinulle uusi tai oireilu pitkittyy.
Muista, että pystyt itse monin eri tavoin pienentämään sairastumisriskiäsi. Ja jos vaikka oletkin sairastanut sydäninfarktin, pystyt ehkäisemään uuden infarktin syntymistä ja sepelvaltimotaudin etenemistä muun muassa lääkitystä käyttämällä ja terveillä elintavoilla.
Me täällä Mehiläisessä olemme sinua varten!
Lue lisää:
Blogitekstin kirjoittaja on Hanna Suurmunne joka toimii kardiologian erikoislääkärinä Mehiläinen Lahdessa.