22.10.2026
Tekoäly ei ole enää tulevaisuuden mahdollisuus tai yksittäinen teknologiahanke. Se on täällä nyt, muuttamassa työn tekemistä, osaamisvaatimuksia ja jopa tapaamme ajatella. Juuri näihin teemoihin pureuduimme 8.10. järjestetyssä aamiaistilaisuudessamme Mielen suorituskyky tekoälyaikana.
Tilaisuuden keynote-puheenvuoron piti Mehiläisen vastaava työterveyspsykologi ja kehityspäällikkö Kimmo Haapanen, ja paneelikeskustelussa näkökulmiaan tekoälystä työelämässä jakoivat Chief of Staff Susanna Pirinen Modirum Platformsilta, Head of AI Mika Isosaari Veikkaukselta, HR Business Partner Anna Nikkinen Innofactorilta sekä Head of Customer Service Tanja Hakala Finagolta.
Yksi asia nousi esiin ylitse muiden: tekoäly herättää samanaikaisesti sekä innostusta että epävarmuutta. Juuri siksi siitä pitää puhua enemmän.
Kimmo Haapanen kuvasi osuvasti työelämän nykytilannetta: moni meistä kokee yhtä aikaa sekä tekoälyn tuomaa innostusta että teknostressiä.
Tekoäly auttaa tekemään asioita nopeammin ja tehokkaammin. Samalla syntyy kuitenkin uusi paradoksi. Kun työ sujuu tehokkaasti, myös odotukset kasvavat. Ajansäästö ei välttämättä näy keventyneenä työkuormana, vaan uutena tekemisenä.
Haapanen nosti esiin kaksi kuormituksen kanavaa. Ensimmäinen liittyy ajatteluun. Kun ulkoistamme yhä enemmän tiedonhakua, analysointia ja sisällöntuotantoa tekoälylle, voi syntyä niin sanottua kognitiivista velkaa. Toinen liittyy työn rytmiin. Tekoäly ei poista työtä kokonaan, vaan luo myös uutta: tuotosten tarkistamista, arviointia, korjaamista ja laadunvarmistusta.
Erityisen haastavassa asemassa ovat esihenkilöt ja keskijohto. Heidän vastuulleen kasautuu usein uuden teknologian käyttöönotto, laadunvarmistus ja muutoksen johtaminen samalla, kun vanhat vastuut säilyvät ennallaan.
Ratkaisuksi Haapanen ei tarjonnut vain lisää käyttökoulutuksia. Tulevaisuudessa tarvitaan ennen kaikkea arviointikykyä, kriittistä ajattelua ja ymmärrystä siitä, milloin tekoälyä kannattaa käyttää ja milloin ei. Teknologiamurroksissa onnistuminen on lopulta enemmän ihmis- kuin teknologiakysymys.
Paneelikeskustelu toi tutkimustiedon rinnalle käytännön kokemuksia eri toimialoilta. Yksi keskustelun mieleenpainuvimmista kommenteista tuli Veikkauksen Mika Isosaarelta: "Koodaaminen on kohta nostalgiaa."
Ajatus kuvaa hyvin muutoksen vauhtia. Siinä missä internet mullisti työelämää vuosien aikana, tekoälyn vaikutukset näkyvät jo kuukausien mittaisina harppauksina. Panelistit tunnistivat myös ilmiön, jota monissa organisaatioissa parhaillaan eletään: osa ihmisistä kokee innostusta uusista mahdollisuuksista, kun taas toisille murros herättää kysymyksiä oman osaamisen tulevaisuudesta.
Esimerkkinä voidaan käyttää ohjelmistokehittäjiä, jotka ovat valinneet uransa koodaamisen vuoksi, mutta tekoälyn ottaessa yhä suurempaa roolia teknisessä työssä, herää luonnollisesti kysymys: mikä on oma roolini jatkossa?
Ehkä kiinnostavin havainto oli se, että tekoälyn suurimmat mahdollisuudet ja suurimmat pelot näyttävät olevan samoja asioita. Panelistit kertoivat innostuvansa erityisesti siitä, että rutiinitehtäviä voi siirtää tekoälylle ja aikaa vapautuu tärkeämpiin asioihin. Samalla juuri tämä herättää epävarmuutta.
Finagon Tanja Hakala kuvasi tilannetta henkilökohtaisen esimerkin kautta. Hän kertoi olleensa aikanaan erittäin taitava rakentamaan monimutkaisia Excel-ratkaisuja. Nyt tekoäly pystyy tekemään saman työn hetkessä. Tämä pakottaa pohtimaan, mikä oma todellinen ydinosaaminen on tulevaisuudessa.
Myös Mika Isosaari kuvasi tekoälyn käyttöä jopa koukuttavaksi. Sen avulla saa aikaan paljon enemmän kuin aiemmin. Samalla työstä voi tulla hyvin intensiivistä, ja vauhti voi johtaa myös harhapoluille, jos tuotoksia ei pysähdy arvioimaan kriittisesti.
Anna Nikkinen muistutti, että vastuu ajattelusta säilyy edelleen ihmisellä. Vaikka tekoäly tuottaa vastauksia ja ehdotuksia, meidän tehtävämme on arvioida, olemmeko menossa oikeaan suuntaan.
Panelistit uskoivat, että ajattelu ei välttämättä vähene, mutta se muuttuu. Tulevaisuudessa korostuvat kyky kysyä oikeita kysymyksiä, yhdistellä tietoa eri lähteistä ja arvioida ratkaisujen laatua.
Susanna Pirinen puolestaan korosti ihmisen luontaista halua oppia ja ratkaista ongelmia. Hänen näkemyksensä mukaan tekoälyn pitäisi parhaimmillaan vapauttaa aikaa niihin kaikkein haastavimpiin ja merkityksellisimpiin kysymyksiin, joiden ratkaiseminen vaatii edelleen ihmisen luovuutta ja harkintaa.
Paneelin ehkä tärkein huolenaihe liittyi tuleviin sukupolviin. Jos tekoäly hoitaa yhä enemmän tehtäviä alusta asti, miten uudet asiantuntijat rakentavat kokemuksen ja ymmärryksen, joiden avulla voi arvioida tekoälyn tuottamien ratkaisujen laatua? Tämä kysymys jäi monen kuulijan mieleen vielä tilaisuuden jälkeenkin.
Tilaisuuden lopuksi yleisöltä ja panelisteilta kysyttiin, miltä työelämä näyttää viiden vuoden kuluttua. Vastaukset olivat ehkä yllättävänkin optimistisia.
Osa uskoi työelämän kehittyvän parempaan suuntaan, osa arvioi tilanteen pysyvän jokseenkin nykyisen kaltaisena. Huonompaan suuntaan uskoi vain harva.
Ehkä juuri tässä piilee koko keskustelun tärkein oppi. Tekoäly ei yksin määritä tulevaisuutta. Ratkaisevaa on se, miten organisaatiot ottavat teknologian käyttöön, millaista tukea ihmisille tarjotaan ja kuinka avoimesti muutoksesta keskustellaan. Kun organisaatioissa tunnistetaan sekä tekoälyn mahdollisuudet että sen aiheuttama kuormitus, voidaan rakentaa työelämää, jossa teknologia vahvistaa ihmisten suorituskykyä sen sijaan, että se kuluttaisi sitä.
Tekoälymurros on nopea, mutta siitä ei tarvitse selvitä yksin. Meillä on yhteinen työelämä rakennettavana – ja juuri siksi keskustelua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
Artikkeli on kirjoitettu 8.10.2026 järjestetyn Työelämäpalveluiden asiakastilaisuuden puheenvuorojen pohjalta. Asiantuntijana kirjoituksessa työterveyspsykologi ja kehityspäällikkö Kimmo Haapanen.
