Hedelmällisyysneuvola – miksi, miten ja kenelle?

Blogi 31.3.2017

Mehiläinen Felicitas-Klinikalla on jo kahden vuoden ajan toiminut Suomen ensimmäinen hedelmällisyysneuvola, jossa saa kattavaa ja asiantuntevaa neuvontaa.

Hedelmällisyystilanne kannattaa selvittää ajoissa

Nykyään perheellistymiseen ryhdytään yhä myöhemmässä elämänvaiheessa. Perinteisesti pariskuntia kehotetaan hakeutumaan lapsettomuustutkimuksiin vuoden tuloksettoman raskausyrityksen jälkeen. Kuitenkin, jos kaikki iästä ja terveydentilasta riippumatta odottaisivat vuoden raskaaksi tuloa, saatetaan menettää jo lähtökohdiltaan heikentyneessä tilanteessa hyvin olennainen vuosi.

Jos raskaustoive tulee ajankohtaiseksi hedelmällisyysneuvolassa, on mahdollista selvittää sekä naisen että miehen hedelmällisyysterveyden tila saman tien. Naisen munasarjan toiminnallinen reservi voidaan kartoittaa ja samalla myös miehen siemennesteen tila.

Felicitas

Hedelmällisyysneuvolassa selvitetään onko hedelmällisyyttä heikentäviä piileviä sairauksia tai gynekologisia ongelmia, jotka voivat estää raskaaksi tulon. Elämäntapojen vaikutus hedelmällisyyteen vaikuttaa monin tavoin. Huonoja elämäntapoja korjaavilla toimilla voidaan parantaa omia lähtökohtia ja nopeuttaa raskauden alkuunpääsyä.

Toisinaan tutkimuksissa löydetään välitöntä apua vaativia tilanteita. Jos esimerkiksi siemennesteestä puuttuvat siittiöt tai naisen kuukautiskierto ei lainkaan toimi, on viisainta paneutua tilanteeseen heti. Jos tutkimuksissa havaitaan erinomaiset lähtökohdat spontaanille raskaaksi tulolle, voidaan edetä vuoden omaan yritykseen. Jos heti alkututkimuksissa ilmenee korjattavaa tai kiireellistä hoitoa vaativaa, pystytään toimimaan heti eikä aika mene hukkaan.

Oikea-aikainen toiminta tuo parhaat tulokset

Paras tulos saavutetaan, kun toimitaan oikealla tavalla ja oikeaan aikaan. Noin puolella 30-vuotiaista naisista hedelmällisyys on jo alentunut. 40-vuotiailla hedelmällisyyden alenemaa esiintyy jo kaikilla. Jo puolet 40-vuotiaista naisista on hedelmättömiä.

Jos iän lisäksi omaa tilannetta rasittaa tupakointi, alkoholinkäyttö, ylipaino, alipaino, voimakas pitkään jatkunut stressi, raju liikunta tai jokin piilevä sairaustila, voivat keskimääräiset luvut olla jopa korkeammat. Korjaavia toimia ei pidä viivyttää, jos aikaa on rajallisesti käytettävissä. Kun munasarjan toiminnallinen kapasiteetti on jo alentunut, aika tulee käyttää viisaasti.

Felicitas ulko-ovi

Hedelmällisyysneuvola on tarkoitettu:

pariskunnille tai lasta toivoville viimeistään silloin, jos naisen ikä on jo yli 35 vuotta.

kaikille miehille, naisille ja pariskunnille, jotka toivovat hedelmällisyystilanteensa kartoitusta.

sinulle, jolla on jokin perussairaus tai äidilläsi on varhainen menopaussi.

kaikille 40-vuotiaille naisille, joiden kohdalla hedelmällisyyden tila on hyvä kartoittaa viivytyksettä.

Tarja Olkinuora

Blogitekstin on kirjoittanut LT Tarja Olkinuora, joka työskentelee Mehiläinen Felicitaksessa naistentautien ja synnytysten erikoislääkärinä.

Jatka keskustelua blogin aiheesta Mehiläisen Facebookissa, Twitterissä ja LinkedInissä!