Golfari Juuso Kahlos: Uusia oppeja korona-aikana

Blogi 11.5.2020

Korona on vaikuttanut arkeeni niin, etten ole päässyt harjoittelemaan golfia normaalilla tavalla. Tämä aika on kuitenkin avannut silmiä siihen, miten voi harjoitella niin sanotusti "boxin ulkopuolella". Olenkin tehnyt fysiikkaharjoituksia kotona, lenkkeillyt sekä tehnyt mäkijuoksuja. Nämä harjoitukset eroavat normaaleista harjoitteista ja ovat tuoneet minulle uusia ärsykkeitä. Rasitus tuntuu uusissa paikoissa ja siitä olemmekin saaneet hyviä ideoita mitä kannattaa jatkossakin tehdä.

Isossa roolissa harjoittelussani on ollut huolellinen venyttely sekä ylipäätään kehohuolto. Golfswingin harjoittelu pitää sisällään muutakin kuin pelkkää harjoittelualueella lyömistä. Kokonaisuus ratkaisee tässäkin! Jalkani ovat aina olleet verrattavissa ennemmin rautakankeen kuin kuminauhaan. Olen kehittynyt talven ja kevään aikana liikkuvuudessa paljon, mutta kun vertaan itseäni maailman huippuihin on minulla vielä kirittävää!

Juuso Kahlos venyttelee

Kisoissa minulla on ajoittain tuntunut kireyksiä lonkan alueella ja pakaroiden aktivoiminen on ollut haasteellista. Ajattelin, että on hyvä varmistaa, jos minulla on jotain rakenteellista ongelmaa, mihin en voi vaikuttaa. Kävin Urheilu Mehiläisessä ottamassa magneettikuvat ja röntgenit lonkista. Pidin myös puhelinpalaverin Matti Seppäsen kanssa, joka kuuluu Suomen parhaimpiin lonkkaspesialisteihin. Hän löysi kuvistani kaksi seikkaa, jotka tulee jatkossa huomioida:

  1. Reiden palloluun ja lonkkaluun välinen labrum (lonkkamaljan rustorengas) oli revennyt. Tämä rajoittaa tiettyä liikesuuntaa, mutta ei ole onneksi golfille haitallista. Operointi olisi kuulemma turhaa, joten siihen en ole menossa.

  2. Oikeassa lonkankoukistajassani on turvotusta, joka vaikuttaa pakaran aktivoimiseen. Kävikin ilmi, että en osaa kävellä! Milloin viimeksi sinulla on pitkän kävelyn jälkeen olleet pakarat hapoilla?

Jo tiedostaminen siitä, että pakarat ovat tärkein lihas kävelyssä auttoi minua paljon. Olen laahustanut löysästi sekä ylikäyttänyt lonkankoukistajia kävellessä. Tästä syystä ne ovat jumittuneet ja hieman tulehtuneet.

Kävin fyysisen puolen valmentajani Jesse Talikan kanssa läpi kaikkia niitä asiat joihin minun tulee jatkossa keskittyä, mutta kaikista tärkeintä on tiedostaa, miten kävellä oikein joka päivä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tämä on yksi niistä pienistä asioista, jotka kehittävät peliäni.

Juuso Kahlos ja koira

Nyt kun kelit ovat jälleen parantuneet, olen päässyt kentälle pelaamaan. Tuntuu, että monet asiat mitä olen tehnyt golfin ulkopuolella ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia peleihin. Tämä tilanne on vaikea monella tapaa, mutta itse koen tämän ajan todella hyödylliseksi. Haluan ja aion pelata European Tourilla ja ainoa tapa päästä sinne on kehittyä pelaajana. Miksi sitä ei voisi tehdä juuri nyt?

Toivottavasti tilanne helpottuu lähikuukausina. Pysytään vastuullisina ja voimia teille sekä perheellenne!

- Juuso

Kirjoittaja Juuso Kahlos on golf-ammattilainen matkalla kohti golfin terävintä kärkeä. Urheilu Mehiläinen tukee ammattitaidollaan Juusoa tässä tavoitteessa.