Henkilökohtainen avustaja arjen tueksi
Kenelle henkilökohtainen avustaja on tarkoitettu?
- Henkilökohtaisen avun palvelut on tarkoitettu kaikille asiakasryhmille.
- Henkilökohtainen apu on vammaispalveluiden myöntämää tukea. Vammaispalveluiden myöntämällä palvelusetelillä ja maksusitoumukselle tuotettu palvelu on aina asiakkaalle maksuton.
- Yksityisasiakkaalle tuotamme palvelua hinnaston mukaisesti. Voit ostaa meiltä myös lisäpalveluita.
- Yksityisesti ostettu palvelu on kotitalousvähennyskelpoinen ja palvelua on mahdollista ostaa myös arvonlisäverottomana.
- Apu suunnitellaan aina yksilöllisten tarpeidesi mukaan, ja palvelun kartoitus käynnistyy maksuttomalla kartoituksella.
Missä henkilökohtainen avustaja voi olla avuksi?
Henkilökohtainen avustaja tukee arkea ja itsenäistä elämää kotona ja kodin ulkopuolella, esimerkiksi opiskelussa, työnteossa tai vaate- ja ruokahuollossa. Tukea saa myös liikunnan harrastamiseen, kodinhoitoon tai esimerkiksi ystävien tapaamiseen.
Vaikka henkilökohtainen apu ei pääsääntöisesti ole hoito- tai hoivatyötä, henkilökohtainen avustaja voi huolehtia tarpeen vaatiessa myös pienistä itsehoidollisista tehtävistä, kuten peseytymisestä.
Apu suunnitellaan aina yksilöllisten tarpeiden mukaan, ja palvelun kartoitus käynnistyy maksuttomalla kartoituskäynnillä.
Näin saat henkilökohtaisen avustajan
Kartoituksessa käydään yhdessä läpi yksilöllinen avun tarve, toiveet ajankohdasta sekä henkilökohtaisesta avustajasta. Voit varata maksuttoman kartoituksen asiakaspalvelustamme numerosta 010 321 1320 (pvm/mpm) tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen kotipalvelu@mehilainen.fi. Asiakaspalvelumme on avoinna joka päivä klo 6–23. Olemme sinuun yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Soita asiakaspalveluumme (pvm/mpm) Ota yhteyttä sähköpostitse
Kartoituksen jälkeen etsimme sopivan avustajan ja sovimme aloitusajankohdan. Henkilökohtainen apu alkaa heti toivomanasi ajankohtana.
Henkilökohtaisen avustajan hinta
Mikäli sinulla ei ole käytössäsi hyvinvointialueen myöntämää palveluseteliä tai maksusitoumusta sinulla on mahdollisuus ostaa avustajapalveluitamme myös omakustanteisesti yksityisasiakkaana hinnaston mukaisesti.
- Arkisin 30,90 €/tunti
- Lauantaisin 38,60 €/tunti
- Sunnuntaisin ja pyhäpäivinä 61,80 €/tunti.
Lisätietoa hinnoista:
Ilta- ja yölisät: Hintoihin lisätään mahdolliset työehtosopimuksen mukaiset ilta- ja yölisät klo 18 alkaen. Minimitilaus on 2 tuntia.
Kotitalousvähennys: Palvelumme on kotitalousvähennyskelpoinen. Ajantasaiset tiedot kotitalousvähennyksestä saat Verohallinnosta.
Arvolisäverottomuus: Avustajapalvelua on mahdollista ostaa myös arvonlisäverottomana. Kysyy lisää aiheesta varatessasi maksutonta alkukartoitusta.
Haluatko lisätietoa henkilökohtaisesta avusta?
Tämän lomakkeen kautta asiakaspalvelumme on sinuun yhteydessä seuraavan arkipäivän kuluessa. Lomake lähetetään Mehiläinen Kotipalveluiden asiakaspalveluun. Voit halutessasi sopia maksuttomasta palvelukartoituksesta. Lomakkeen lähetys ei sido sinua mihinkään.
