HomeHome
Ajanvaraus
FI

Ajanvaraus

Haku

Valikko

Anita Arola

LT, lastentautien ja lastenkardiologian el

Olen turkulainen lastenlääkäri ja erikoistunut lisäksi lasten ja nuorten sydänsairauksiin (kardiologiaan). Itselläni on kaksi jo täysi-ikäistä lasta.

Olen opiskellut lääkäriksi Turussa. Lastenlääkäriksi valmistuin Tampereen yliopistosta ja lastenkardiologian erikoislääkäriksi Helsingin yliopistosta. Päivätyöni on TYKS:n Lasten ja nuorten sydänpoliklinikalla, jossa kohtaan päivittäin monenlaisia sydänsairauksia (sydämen rakennevikoja, rytmihäiriöitä ja sydänlihassairauksia) potevia 0-18 -vuotiaita lapsia ja nuoria, mutta kuulun lisäksi ns. mikropäivystysrinkiin eli tutkin ja hoidan vastasyntyneitä vauvoja päivystysaikaan sekä synnytyssalissa että vastasyntyneiden ja lasten teho-osastolla.

Tein aikanaan väitöskirjani lasten sydänlihassairauksista. Jatkoin tutkimusta Yhdysvalloissa, jossa työskentelin kahden vuoden ajan Houstonissa, Teksasissa Baylor College of Medicine -yliopiston molekyylikardiologian laboratoriossa. Viime vuosina tutkimustyö on jäänyt vähemmälle, mutta lasten itsenäistymisen myötä aikaa sille olisi aiempaa enemmän.

Työ on iso osa arkeani ja ammattiminäni erottamaton osa identiteettiäni, mutta vapaa-ajasta perheen ja ystävien kanssa on vuosien mittaan tullut yhä tärkeämpää. Nautin eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa työskentelystä ja pyrin työssäni yksilölliseen ja perhekeskeiseen lähestymistapaan.

Varaathan vastaanotolleni tupla-ajan, mikäli kyse on sydämeen liittyvästä asiasta. Sydämen UÄ-tutkimus on mahdollista tehdä vastaanoton yhteydessä.

Ajanvarausohje

lapset & nuoret (0-20-vuotiaat) kaikki lastentaudit, erityisesti kardiologia Kardiologisille potilalle tulee aina varata tupla-aika! Sydämen UÄ on mahdollista tehdä vastaanoton yhteydessä.

Erikoisalat ja erikoispätevyydet

  • Lastenlääkäri

Kiinnostuksen kohteet

  • Lapsipotilaat

Tutkinnot

  • Lastentautien erikoislääkäri
  • Laillistettu lääkäri
  • Lasten kardiologian erikoislääkäri

Kielitaito

  • englanti, työkieli
  • suomi, äidinkieli
  • ruotsi, työkieli

Palvelut

  • Lasten sydämen sivuäänet
  • Palveluskelpoisuustodistus
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanotto, lauantai, enintään 20 min
  • Erikoislääkärin vastaanotto, sunnuntai, enintään 20 min
  • Lasten Mehiläinen
  • Sydämen ultraäänitutkimus
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia

Toimipisteet

Mehiläinen Turku Kauppiaskatu
Kauppiaskatu 8
Avoinna tänään
08:00 - 20:00
010 414 00
Ajanvaraus
010 414 0112
Vaihde

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärinpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
    Hinta-arvio 122.70 € (*109.20 €)