Varpu Jäämies

Psykoterapeutti
Ammatinharjoittaja
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Olen koulutukseltani psykoterapeutti (kognitiivisen käyttäytymisterapian viitekehys). Kognitiivinen käyttäytymisterapia on psykoterapiasuuntaus, jossa keskeistä on pyrkiä tutkimaan ja ratkaisemaan ongelmia erityisesti ajatusmallien ja käyttäytymisen tutkimisen kautta. Työskentelyssä voidaan käyttää monenlaisia erilaisia menetelmiä. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on myös tutkitusti tehokas hoitomuoto.

Minulla on pitkä työkokemus sosiaalialan asiakastyöstä, erityisesti mielenterveys- ja päihdetyöstä. Olen pohjakoulutukseltani teologian maisteri.

Psykoterapeuttina olen helposti lähestyttävä, lämpimän huumorintajuinen ja kiinnostunut sinun asioistasi. En luule tietäväni kaikkia vastauksia, vaan tarkoituksena on tutkia asioita ja etsiä yhdessä vastauksia. Psykoterapiassa pyrimme yhdessä työskentelemään omien tavoitteidesi eteen.

Ota yhteyttä

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Lyhytterapia
  • Psykoterapia
  • Psykoterapian erityispätevyys

Kiinnostuksen kohteet

  • Lyhytpsykoterapia
  • Ahdistus
  • Masennus
  • Ahdistushäiriöt
  • Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen

Tutkinnot

  • Psykoterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli

Palvelut

  • Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoterapia (KKT, CBT)
  • Yksilöterapia
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, työterveys
  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)

Toimipisteet

Mehiläinen Psykoterapiapalvelut Hyvinkää Parantolankatu
Parantolankatu 11, 1. krs.
Avoinna tänään
07:00 - 22:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)
    Hinta-arvio 55.20 € (*55.20 €)
  • Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoterapia (KKT, CBT)
    Hinta-arvio 116.80 € (*116.80 €)
  • Yksilöterapia
    Hinta-arvio 116.80 € (*116.80 €)
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
    Hinta-arvio 120.80 € (*120.80 €)
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
    Hinta-arvio 120.80 € (*120.80 €)

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.