Seksuaalisuutemme muuttuu läpi elämän, ja siihen vaikuttavat monet erilaiset tekijät kuten haasteet parisuhteessa tai muutokset työelämässä ja terveydentilassa. Seksuaaliterapeuttina tavoitteenani on olla asiakkaideni tukena tässä muutoksessa.
Seksuaaliterapia on keskusteluapua, jossa etsimme yhdessä ratkaisuja ja apuja vaikeisiin tilanteisiin. Haluan auttaa asiakkaitani vahvistamaan parisuhdettaan, ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan sekä avaamaan siinä olevia mahdollisia lukkoja. Koska keskeinen osa tätä on itsensä ja kehonsa tunteminen, teetän vastaanotollani usein myös jonkin verran pieniä itseen tutustumisharjoituksia.
Terapeuttina olen helposti lähestyttävä, lämmin ja avoin. Pyrin luomaan kohtaamisistamme sellaisia, että asiakkaan on helppo kertoa usein vaikeista ja kipeältäkin tuntuvista kokemuksista ja tunteista. Teen työtäni intohimolla ja minulle on tärkeää olla juuri Sinun tukenasi silloin, kun sinä sitä tarvitset.
Tarjoan seksuaaliterapiaa ja -neuvontaa, sekä pariterapiaa. Minulla on vahva osaaminen seksuaalisuuteen, ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyvien teemojen parista sekä työstäni lapsettomuuteen ja naistentauteihin erikoistuneena kätilönä että seksuaaliterapeuttina.
Vastaanotolleni voit hakeutua erilaisten seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien ja haasteiden kanssa. Yleisiä syitä, miksi seksuaaliterapiaan tullaan, ovat muun muassa seksuaalinen haluttomuus, erilaiset seksiin liittyvät fyysiset vaivat, lapsettomuus ja parisuhdeongelmat. Mikään syy ei ole liian pieni tai suuri.
Olet tervetullut vastaanotolle yksin tai kumppanisi kanssa. Voimme tavata myös etänä puhelimitse tai videon välityksellä.
Varaa rohkeasti aika ja ota ensimmäinen askel kohti muutosta.
Olen täällä Sinua varten.
Ajanvarausohje
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle. Yksilöajat 1h, pariskunnat varaattehan 1,5h ajan.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Seksuaaliterapia
- Terapeutit
- Seksuaalineuvoja
Kiinnostuksen kohteet
- Seksuaaliongelmat
- Erektiohäiriö
- Parisuhdeasiat
- Halujen erilaisuus
- Uskottomuus
Tutkinnot
- Terapeutti
- Seksuaaliterapeutti
- Seksuaalineuvoja
- Sairaanhoitaja Amk
- Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- englanti, työkieli
Palvelut
- Seksuaalineuvonta
- Seksuaali- ja pariterapia
- Pariterapia
- Miesklinikka
- Mielialavalmennus
- Keskenmenoneuvola, terapeutti
- Hoitajan antama hedelmällisyysneuvonta
- Yksilöterapia
- Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Yksilöterapia
Hinta-arvio 131.8 € (*131.8 €) - Pariterapia
Hinta-arvio 166.8 € (*166.8 €)