Olen pohjakoulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja. Lisäksi olen kouluttautunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi, erityistason perheterapeutiksi ja paripsykoterapeutiksi (KELA pätevyys) Tällä hetkellä kouluttaudun integratiiviseksi psykoterapeutiksi nuorille ja aikuisille. Valmistun vuonna 2024. Olen työskennellyt pitkään erikoissairaanhoidon mielenterveyspalveluissa erityisesti masennusta ja ahdistusta kärsivien asiakkaiden kanssa. Minulla on laaja osaaminen lastensuojelutyöstä ja elämän eri kriisien hoidosta.
Työskentelyotteeltani olen aktiivinen, keskusteleva, avoin ja asiakasta kunnioittava. Lähtökohtana on asiakkaan omat tarpeet, toiveet ja tavoitteet. Työtäni ohjaa vahva luottamus siihen, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus eheytyä ja vahvistua elämässään. Terapeuttina haluan kulkea asiakkaan rinnalla ja luoda turvallisen ja luotettavan terapiasuhteen.
Ajanvarausohje
Pariterapiaan on hyvä varata kaksi peräkkäistä aikaa ( 90min).
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Lyhytterapia
- Psykoterapia
- Perheterapia
- Psykoterapian erityispätevyys
Kiinnostuksen kohteet
- Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
- Psykoterapia
- Mielenterveys
- Uupumus
- Psyykkinen jaksaminen
Tutkinnot
- Perheterapeutti
- Paripsykoterapeutti
- Psykiatrinen sairaanhoitaja
- Psykoterapeutti
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
Palvelut
- Pariterapia
- Perheterapia
- Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
- Psykoterapiakoulutettavan antama hoito
- Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
- Lyhytpsykoterapia, työterveys
- Psykoterapia, työterveys
- Mielen ensikäynti
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Mielen ensikäynti
Hinta-arvio 89.00 € (*89.00 €) - Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
Hinta-arvio 110.80 € (*110.80 €) - Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
Hinta-arvio 110.80 € (*110.80 €) - Pariterapia
Hinta-arvio 131.80 € (*131.80 €) - Perheterapia
Hinta-arvio 171.80 € (*171.80 €)
Ota yhteyttä
Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.