Olen kirurgian erikoislääkäri Ulla Keränen- tehnyt kirurgin töitä noin 30 vuotta yleiskirurgina ja vatsaelinkirurgina. Nuorten kirugikouluttajana ja ylilääkärinä oleminen on pitänyt omaakin tietämysta yllä gastrokirurgian lisäksi myös traumatologiasta, ortopediasta, urologiasta ja esim. plastiikkakirurgiasta.
Tuttua on erilaisten pattien, kasvainten ja tautien - sappi, tyrä, suoli, kives, eturauhanen, rintarauhanen, iho - tutkimukset ja hoidot.
Vastaanotolla hoidan mm. akuutteja tilanteita, teen pientoimenpiteitä ja esimerkiksi peräpukamien hirttohoitoja ( Barron).
Tapanani on perehtyä yhdessä potilaan kanssa tilanteeseen ja tehdä päätökset tutkimus- ja hoitolinjoista - tarvittaessa teen lähetteen leikakushoitoon ja esim. maha-suolialueen tähystykseen.
Potilaan halutessa, voi etukäteen perehtyä omaan tilanteeseensa miettien seuraavia asioita, joita esimerkiksi lähetteisiin kirjataan:
NYKYVAIVA: mikä, millainen
kuinka kauan, miten esim. syöminen ( mitä), ulostaminen (minkälaista), virtsaaminen, liikkuminen vaikuttaa.
Miten hoidettu/tutkittu? Missä?
PAINO: nyt( käy puntarissa), ½ vuotta sitten: (laihtunut/laihduttanut/ paino noussut- oma arvio syistä), PITUUS.
AIEMMAT: leikkaukset, synnytykset, tähystykset, sairastetut syövät, Muut sairaudet ( mm.Kela-kortista)
LÄÄKITYS ja LUONTAISTUOTTEET: Mitä olet oikeasti käyttänyt viime kuukausien aikana: 1. pysyvät=jatkuvat lääkkeet 2. kuurit 3. silloin tällöin
MITÄ: itse toivot / ajattelet vaivasta
Ajanvarausohje
Toimenpide ajanvaraus asiakaspalvelun tai toimipisteen kautta.
Potilas voi halutessaan pohtia tietoja, joita tarvitaan esim. lähetteisiin:
NYKYVAIVA: mikä, millainen
kuinka kauan, miten esim. syöminen ( mitä), ulostaminen (minkälaista), virtsaaminen, liikkuminen vaikuttaa. Miten hoidettu/tutkittu? Missä?
PAINO: nyt( käy puntarissa), ½ vuotta sitten: (laihtunut/laihduttanut/ paino noussut- oma arvio syistä), PITUUS.
AIEMMAT: leikkaukset, synnytykset, tähystykset, sairastetut syövät, Muut sairaudet ( mm.Kela-kortista)
LÄÄKITYS ja LUONTAISTUOTTEET: Mitä olet oikeasti käyttänyt viime kuukausien aikana: 1. pysyvät=jatkuvat lääkkeet 2. kuurit 3. silloin tällöin
MITÄ: itse toivot / ajattelet vaivasta
Peräaukon tähystystä varten ei tarvita mitään tyhjennystä. Toimenpide ajanvaraus asiakaspalvelun tai toimipisteen kautta.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Gastroenterologinen kirurgia
- Yleiskirurgia
Kiinnostuksen kohteet
- Pienkirurgiset toimenpiteet
- Peräaukon ja peräsuolen vaivat
- Ihomuutokset
- Tyräkirurgia
- Vatsan ja suoliston vaivat
Palvelut
- Varsiluomen poisto
- Märkäpaiseen aukaisu
- Proktoskopia (peräsuolen tähystys)
- Peräpukamien hirtto, Barronin ligatuurat
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto vartalon alueelta
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto pään/kaulan alueelta