Tommi Pietilä

Hammaslääkäri

Olen valmistunut hammaslääkäriksi vuonna 1997 ja toiminut valmistumisestani lähtien yksityishammaslääkärinä Turussa.

Työskentelytapani on rauhallinen ja potilaan huomioon ottava. Näen potilaan psykofyysisenä kokonaisuutena ja ymmärrän hyvin myös pelkopotilaita. Pyrin aina ottamaan potilaan toiveet huomioon ja tekemään hoitotilanteesta mahdollisimman mukavan. Teen perushammashoitoa enimmäkseen aikuispotilaille, mutta hoidan myös lapsia ja nuoria. Potilaan auttaminen, onnistunut hoito, hyvin toimiva vuorovaikutus sekä luottamuksellinen ja pitkä hoitosuhde ovat olleet antoisinta työssäni.

Tavoitteenani on tarjota potilaalle hampaiden ja suun pitkäaikainen hyvinvointi. Hammastarkastuksessa pyrin selvittämään perusteellisesti lähtötilanteen, jonka perusteella laadin potilaalle yksilöllisen hoitosuunnitelman. Panostan kokonaisvaltaiseen perushammashoitoon ja purennan kuntoutukseen, johon kuuluu mm. paikkaushoito, iensairauksien hoito, juurihoidot, hampaan poistot ja protetiikka.

Tarpeen mukaan teen yhteistyötä erikoishammaslääkärien kanssa, jotta potilaan suun ja hampaiden terveydessä tulee hoidettua myös vaativammat tilanteet.

Ylläpidän ammattitaitoani osallistumalla säännöllisesti alamme jatkokoulutukseen.

Lämpimästi tervetuloa tarkastukseen ja hoitoon vastaanotolleni!

Kiinnostuksen kohteet

· Perushammashoito

· Purentatoimintahäiriöiden diagnosointi ja hoito, purentakiskot

· Esteettinen hammashoito

· Protetiikka

Kielitaito

· suomi, äidinkieli

· englanti

Tutkinnot

  • Hammaslääkäri

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, sujuva

Palvelut

  • Hammaskivi
  • Hammastarkastus
  • Hammasimplantti
  • Hammasproteesit
  • Nukutushammashoito
  • Esteettinen hammashoito
  • Työpaikkahammashuolto­

Toimipisteet

Hammas Mehiläinen Turku NEO
Joukahaisenkatu 6, NEO-talo
Avoinna tänään
08:00 - 18:00
Puhelin, Ajanvaraus010 273 8000Hinta 0,084 €/min