Olen työn- ja organisaatioiden erikoispsykologi ja toimin työterveyspsykologina Kemissä. Yksilövastaanotolleni ovat lämpimästi tervetulleita kaikki työperäisen kuormituksen kanssa kamppailevat ja erilaisten elämäntapahtumien vuoksi työkyvystään huolissaan olevat ihmiset työroolista riippumatta.
Työn sujuvuuden ja työn hallinnan haasteet, univaikeudet tai muunlaiset työstä palautumisen vaikeudet, työpaikalla solmuun menneet vuorovaikutussuhteet tai esimerkiksi työhön liittyvien kyynisten ajatusten lisääntyminen ovat tilanteita, joissa autan sinua mielelläni. Mitä aiemmin apua lähdetään hakemaan, sitä todennäköisempää on, että työterveyspsykologin käynneistä voi olla riittävä apu.
Olen lisäksi kouluttautunut yksilöpsykoterapeutiksi, joten käynneilläni on mahdollisuus kartoittaa psykoterapiatarpeitasi.
Lisäksi toimin myös esihenkilöiden, johdon ja työyhteisöjen työnohjaajana ja työelämän kehittäjänä. Yksilötyön lisäksi työyhteisötason arvioinnit ja -interventiot työssä jaksamisen, työn kehittämisen, psyko-sosiaalisen kuormituksen, klikkiytyneen vuorovaikutuksen ja työyhteisön tunneilmapiirin osalta onnistuvat kanssani.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni.