Olen raumalaislähtöinen reumatologian erikoislääkäri. Valmistuin Helsingin yliopistosta alkuvuodesta 2012. Ennen lääketieteen opintoja suoritin "Degree in International Economics and Management" - tutkinnon Bocconin yliopistossa Milanossa.
Reumatologia imaisi minut mukaansa jo vuonna 2008, kun pääsin mukaan pohjoismaiseen lastenreuman tutkimusryhmään. Siitä lähtien olen käynyt aktiivisesti reumatologian koulutuksissa sekä Suomessa että ulkomailla. Hallitsen myös ultraäänidiagnostiikan. Vaikka virallinen erikoisalani onkin ns. aikuisreumatologia ja mielenkiintoni kohdistuu tulehduksellisiin reumasairauksiin yleensä, myös lastenreuma on erityinen kiinnostukseni kohde: Teen siitä väitöskirjaa ja olen työskennellyt Lastenklinikan lastenreumapoliklinikalla. Lisäksi olen erittäin kiinnostunut Beh?etin syndroomasta ja muista harvinaisista reumataudeista, joiden tiimoilta olen myös saanut tehdä hyvin antoisaa yhteistyötä Suomen Reumaliiton kanssa.
Pidän siitä, että saan tavata erilaisia ihmisiä, ja erityisen hienoa on, jos potilaan kanssa kehittyy pidempiaikainen hoitosuhde. Jatkuvuus on luottamuksen kehittymisen kannalta tärkeä.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Reumatologia
Kiinnostuksen kohteet
- Reuma
- Tuki- ja liikuntaelinongelmat
- Lastenreuma
- Behçetin syndrooma
- Nivelpistot
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- ruotsi, sujuva
- englanti, työkieli
- italia, työkieli
Palvelut
- Nivelpunktio
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
- Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
- Erikoislääkärin etävastaanottokäynti
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
Hinta-arvio 166.80 € (*150.80 €) - Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
Hinta-arvio 166.80 € (*150.80 €) - Erikoislääkärin etävastaanottokäynti
Hinta-arvio 166.80-254.80 € (*150.80-238.80 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
Hinta-arvio 210.80 € (*194.80 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
Hinta-arvio 254.80 € (*238.80 €)