Sami Hoisko

Psykoterapiakoulutettava
Ammatinharjoittaja

Opiskelen ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi (valmistun 2025). Pohjakoulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Minulla on vankka ja monipuolinen kokemus mielenterveystyöstä. Viime vuosina olen työskennellyt erityisesti kuormittumiseen, elämänkriiseihin, sekä ulkonäköön ja kehonkuvan ongelmiin liittyvien kysymysten parissa. Olen kuitenkin avarakatseisen kiinnostunut hyvin monenlaisten haasteiden tarkastelusta.

Terapeuttina olen kuunteleva, myötäelävä ja herkästi havainnoiva. Pyrin mahdollistamaan terapiassa turvallisen, luottamuksellisen ja hyväksyvän tilan keskustella ihan mistä tahansa mieltäsi painavista asioista.

Työskentelytapani on tavoite- ja tulevaisuusorientoitunut sekä käytännönläheinen. Hyödynnän työssäni myös integratiivisesti erilaisia terapeuttisia lähestymistapoja ja menetelmiä. Terapia voi olla lyhyt- tai pidempikestoista. Joskus yksikin käyntikerta voi riittää.

Terapian alussa lähdemme liikkeelle siitä, millaisia muutostoiveita sinulla on elämässäsi ja kuinka voisin terapeuttina olla näissä avuksi. Terapian tavoitteista ja työskentelytavoista sovitaan ensimmäisen käyntikerran yhteydessä. Terapian kuluessa tehdään yhdessä säännöllistä arviota tavoitteiden toteutumisesta.

Mahdollisuus varata aikaa myös lyhytterapeuttiseen hypnoosihoitoon. Hypnoosia voidaan käyttää muun muassa ahdistuksen lievittämiseen, sekä erilaisten pelkojen ja riippuvuuksien hoidon tukena. Hypnoosi toteutetaan aina lähivastaanotolla. Tuo ajanvarauksen yhteydessä esille, mihin haluat saada hypnoosista apua.

Tapaamiset lähi- tai etävastaanottona.

Tervetuloa!

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Psykoterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
  • Mielenterveys
  • Psykoterapia

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli

Palvelut

  • Hypnoosihoito
  • Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen terapia
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
  • Tuki- ja kriisikäynti
  • Psykoterapiakoulutettavan antama hoito
  • Mielen ensikäynti

Toimipisteet

Mehiläinen Jyväskylä
Kauppakatu 35
Avoinna tänään
08:00 - 20:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Psykoterapiakoulutettavan antama hoito
    Hinta-arvio 67.80 € (*67.80 €)
  • Mielen ensikäynti
    Hinta-arvio 89.00 € (*89.00 €)