Valmistuin lääkäriksi 2020 Tampereelta ja palasin sittemmin synnyinkaupunkiini Kuopioon. Olen kartuttanut yleislääkärin kokemusta Mehiläisen lisäksi useammassa terveyskeskuksessa (sisältäen myös kouluterveydenhuollon, lastenneuvolan ja vuodeosastolla työskentelyn) ja sairaalapäivystyksissä.
Koen erityisen tärkeäksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveysongelmien ennaltaehkäisyn, jossa ensisijaista on hyviin elintapoihin panostaminen. Pyrin jatkuvasti päivittämään osaamistani ja tekemään päätökset uusimman tutkitun tiedon pohjalta potilaan parhaaksi. Koen tärkeäksi käydä potilaan kanssa läpi hoidon lääketieteelliset perusteet ja sopia yhdessä hoitolinjoista.
Vastaanotolleni ovat tervetulleita kaikki ikään ja vaivaan katsomatta. Teen mielelläni myös pientoimenpiteitä kuten luomenpoistoja, nivelpistoja, kynsioperaatioita ja poskiontelopunktioita. Jos en voi tai osaa itse auttaa, pyrimme yhdessä löytämään tilanteeseesi sopivan ammattilaisen tai jatkohoitopaikan.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!
Ajanvarausohje
Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita.
Varaathan kaksi peräkkäistä aikaa (yhteensä 40-60 min), mikäli kyseessä on mielialaan tai jaksamiseen liittyvä asia, laajennettu ajoterveystarkastus, pientoimenpide, jos haluat hoitaa useamman asian kerralla tai asiasi koskee laajempaa kokonaisuutta.
20 min ajalle sopivat mm. lievät ylähengitystieinfektiot sekä korva- ja silmätulehdukset.
Toimenpideaika varataan Kuopion toimipisteestä p. 010 414 00 (asiakaspalvelukeskus), josta voi kysyä myös lisätietoja sopivan ajan varaukseen.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Yleislääkäri
Kiinnostuksen kohteet
- Elintapamuutos
- Ylipaino
- Mielenterveys
- Korvatulehdus
- Pienkirurgiset toimenpiteet
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- englanti, työkieli
- saksa, työkieli
Palvelut
- Varsiluomen poisto
- Märkäpaiseen aukaisu
- Kynnen poisto
- Kynnen korjaus
- Proktoskopia (peräsuolen tähystys)
- Ajokorttitodistus
- Ompeleiden poisto
- Nenäverenvuodon tyrehdyttäminen
- Vierasesineen poisto korvasta / nenästä
- Vierasesineen poisto silmästä
- T-lausunto
- Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
- Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 10 minuuttia
- Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
- Lääkärintodistus A
- B- lausunto (laaja, erittäin laaja)
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto vartalon alueelta
- Luomen tai muun ihomuutoksen poisto pään/kaulan alueelta
- Etäpalvelu, yleislääkärin vastaanottokäynti 10min
- Etäpalvelu, yleislääkärin vastaanottokäynti 20 min
- Etäpalvelu, yleislääkäri vastaanottokäynti 30min
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Etäpalvelu, yleislääkärin vastaanottokäynti 10min
Hinta-arvio 71.8 € (*63.8 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
Hinta-arvio 112.8 € (*104.8 €) - Etäpalvelu, yleislääkärin vastaanottokäynti 20 min
Hinta-arvio 112.8 € (*104.8 €) - Yleislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
Hinta-arvio 155.8 € (*147.8 €) - Etäpalvelu, yleislääkäri vastaanottokäynti 30min
Hinta-arvio 155.8 € (*147.8 €)