Olen Lapin Ammattikorkeakoulusta vuonna 2012 valmistunut fysioterapeutti. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt avokuntoutuksessa yksityisellä sektorilla laaja-alaisesti eri asiakasryhmien kanssa. Vahvin osaamisalueeni painottuu tällä hetkellä neurologisen kuntoutuksen puolelle.
Omaa ammatillista osaamistani vahvistan kouluttautumalla sekä kuntoutuksen alan kehitystä laaja-alaisesti seuraamalla. Koulutushistoriani koostuu neurologisen kuntoutuksen sekä tuki- ja liikuntaelimistön tutkimisen sekä hoidon koulutuksista. Työssäni pyrin yhdistelemään osaamistani monipuolisesti auttaakseni asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Olen valmistunut myös toimintaterapeutiksi vuonna 2020.
Työssäni minulle on tärkeää ihmisen aito kohtaaminen. Ihmisen hyvinvointi on aina keskiössä fysioterapiassa ja koostuu kokonaisuudesta, jossa fyysinen, henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi ovat tasapainossa. Näen tärkeänä osana työtäni siihen kuuluvat kotikäynnit, mitkä auttavat minua tutustumaan asiakkaan arkiympäristöön. Lisäksi työnkuvaani kuuluvat vastaanottokäynnit sekä allasterapia.
Vapaa-aikani vietän perheen ja liikunnan parissa.
Saat minut kiinni puhelinnumerosta 040 - 352 5818. Jos en heti pysty vastaamaan, jätä (teksti)viesti, niin otan yhteyttä.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Fysioterapia
Tutkinnot
- Fysioterapeutti
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- englanti, sujuva
Palvelut
- Allasterapia
- Neurologinen fysioterapia
- Toimintaterapia
- Fysioterapiakäynti
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Fysioterapiakäynti
Hinta-arvio 58.25-85.25 € (*58.25-85.25 €)