Olen psykologi ja psykoterapeutti - psykologina olen toiminut vuodesta 1989, psykoterapeuttina vuodesta 1998 lähtien. Tällä hetkellä työskentelen pääasiallisesti aikuisten psykoterapian parissa. Pidän tämänhetkistä työtäni ajatellen arvokkaana kokemuksena sitä, että minulla on ollut aikaisemmin mahdollisuus työskennellä vuosien ajan lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä parissa. Näin olen päässyt näkemään ihmisen minäkuvan rakentumisen perusteita elämän eri vaiheissa, ja myös sitä, miten meidän käsityksemme itsestämme voi muuttua psyykkistä hyvinvointia lisäävästi myönteisten ihmissuhdekokemusten ja itsetuntemuksen vahvistumisen kautta.
Työelämään liittyvissä kysymyksissä olen saanut tärkeitä valmiuksia parinkymmenen vuoden yrittäjyyden sekä toisaalta työnohjaajakoulutuksen ja -kokemuksen myötä
Psykoterapeuttina olen aktiivinen, kiinnostunut ymmärtämään ja jäsentämään asiakkaan kokemusmaailmaa yhdessä hänen kanssaan. Pyrin auttamaan asiakasta siinä, miten hän voi oppia tunnistamaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan sekä kokea ne luotettavina ja arvokkaina.
Teen työtäni kognitiivisen psykoterapian teoriaan ja menetelmiin pohjautuen. Tarkastelemme yhdessä asiakkaan oireilun taustalla olevia ajattelu- ja toimintamalleja sekä tunteita. Psyykkistä hyvinvointia vahvistavan muutoksen kannalta pidän tärkeänä, että asiakkaan itsetuntemus vahvistuu myös suhteessa hänen kehityshistoriaansa. Itsetuntemuksen vahvistumisen myötä asiakkaan on mahdollista oppia valitsemaan aikaisempaa tietoisemmin hänen psyykkistä hyvinvointiaan palvelevia ajattelu- ja toimintamalleja, ja oppia samalla arvostamaan omaa ainutlaatuista elämäntarinaansa psyykkisen hyvinvointinsa vahvistumiseksi.
Ajanvarausohje
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Lyhytterapia
- Psykologia
- Psykoterapia
- Psykoterapian erityispätevyys
Kiinnostuksen kohteet
- Psykoterapia
- Lyhytpsykoterapia
- Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
- Työnohjaus
- Työkyky
Tutkinnot
- Psykoterapeutti
- Psykologi
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
Palvelut
- Työnohjaus
- Kognitiivinen psykoterapia
- Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
- Tuki- ja kriisikäynti
- Vanhempien ohjaus
- Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
- Lyhytpsykoterapia, työterveys
- Kela vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Vanhempien ohjaus
Hinta-arvio 110.80 € (*110.80 €) - Kognitiivinen psykoterapia
Hinta-arvio 115.80 € (*115.80 €) - Tuki- ja kriisikäynti
Hinta-arvio 115.80 € (*115.80 €)
Ota yhteyttä
Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.