Lyhytpsykoterapiapaikaan (työterveyden tai vakuutusyhtiön maksamaan tai omakustanteiseen, 10-20 krt) vapautuu paikkoja elokuussa. Ensikäynnin ajat ovat varattavissa ajanvarauksessa. Tarkoitus on jatkaa samalla ajalla kerran viikossa (teen ensikäynnillä loput ajanvaraukset). Kelan kuntoutuspsykoterapiapaikat ovat toistaiseksi täynnä.
Olen psykologi (PsM) ja integratiivinen psykoterapeutti, jolla on pitkä kokemus mm. ahdistus- ja masennusoireilun, elämänkriisien sekä stressin ja uupumuksen hoidosta. Olen myös mukana Mehiläisen syömishäiriötiimissä ja olen kiinnostunut erityisesti lievempien syömishäiriöiden (esim. ahmimispulmat) ja kehonkuvan haasteiden hoidosta. Otan vastaan aikuisia (yli 18-vuotiaat) eripituisille terapiajaksoille, esim. itse maksaen, työterveyden tai vakuutuksen kautta.
Terapeuttina olen empaattinen, aktiivinen, läsnäoleva ja keskusteleva. Viitekehykseni on integratiivinen, mikä tarkoittaa sitä, että työskentelyssä voidaan soveltaa joustavasti ja asiakaslähtöisesti erilaisia lähestymistapoja. Terapian tavoitteista ja toimintatavoista neuvotellaan aina yhdessä. Erityisen tärkeää minulle on pyrkiä luomaan hyväksyvä ja luottamuksellinen yhteistyösuhde, jossa vaikeita tunnekokemuksia ja ongelmallisia toimintatapoja voidaan turvallisesti jäsentää ja tutkia yhdessä. Myös terapiasuhteen ilmiöistä voidaan keskustella osana terapiaa.
Tavoitteena psykoterapiassa on mm. itseymmärryksesi lisääntyminen, jotta pystyt tekemään omaa hyvinvointiasi tukevia muutoksia ajattelu- ja toimintatavoissasi. Minulla on lisäkoulutuksina mm. taideterapian, voimauttavan valokuvan, tunnekeskeisen terapian ja hengityskouluohjaajan opintoja. Saatankin hyödyntää terapiatapaamisissa ja yhteisessä tunteiden tutkimisessa keskustelun ohella myös luovia kehollisia, kuvallisia tai kirjallisia menetelmiä.
Tervetuloa vastaanotolle!