Olen toiminut fysioterapeuttina 23 vuotta ensin yrittäjänä ja myöhemmin työntekijänä. Nyt pystyn keskittymään siihen, mitä eniten rakastan, eli ihmisten auttamiseen ja kannustamiseen. Minulla on taito saada asiakas motivoitumaan itsenäiseen harjoitteluun, mikä onkin ensiarvoisen tärkeää tulosten saamiseksi. Toimin siis eräänlaisena henkilökohtaisena valmentajana tavoitteena kuntoutuminen, kivuttomuus, parempi kunto tai toimintakyky. Tämä kaikki niin, ettei fysioterapiasta jää veren maku suuhun vaan onnistumisen ilo ja pilke silmäkulmaan. Työkalupakistani löytyy neurologisen fysioterapian erityismenetelmiä, pilatesta, akupunktiota, lymfaterapiaa, musiikkia kaikissa muodoissaan ja työergonomiaa.
Teen Kela-kuntoutusta, allasterapiaa ja kotikäyntejä. Asiakkaani ovat mm. MS, ALS, Parkinson ja aivohalvaus -kuntoutujia. Teemme jokaiselle kuntoutujalle yksilöllisen kuntoutussuunnitelman ja realistiset tavoitteet, joita kohti yhdessä ponnistelemme mm. uudella hienolla neuro-salillamme treenaaamalla ja itsenäisessä harjoittelussa tukemalla.
Kipu ja turvotus ovat asioita, jotka ovat yleensä hoidettavissa ja niihin minulla on toimivat työkalut. Lymfaterapialla (Vodder) ja lymfasidoksilla saamme tehokkaasti poistettua turvotusta esim. kirurgisen operaation jälkeen, laskimovajaatoiminnassa tai rintasyöpäleikkauksen jälkeen. Myös kompressiotuotteiden tarpeen arvioinnilla ja niiden säännöllisellä käytöllä on tärkeä rooli turvotuksen hoidossa. Kivun hoidossa käytän perinteisten fysikaalisten hoitojen ja manuaalisen käsittelyn lisäksi TENS-sähkökipuhoitoa ja lääketieteellistä akupunktiota sekä näiden yhdistelmää; sähköakupunktiota..
Minulle lähellä sydäntä ovat erilaisten kipu- ja rasitustilojen ennaltaehkäisy. Siksipä työfysioterapeuttina teen mielelläni työpisteiden ergonomisia selvityksiä niin työpaikalla kuin kodin etätyöpisteessäkin. Säännöllisellä liikunnalla on monien tutkimusten mukaan ennaltaehkäisevä vaikutus. joten itsekin vietän paljon aikaa luonnossa liikkuen (melonta, kävely, pyöräily).
Tervetuloa vastaanotolle!
Ajanvarausohje
Varaathan ensikäynnillesi 60 minuutin mittaisen ajan.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Fysioterapia
- Lymfaterapia
Kiinnostuksen kohteet
- Parkinsonin tauti
- MS-tauti
- Neurologiset sairaudet
- Kuntoutus
- Akupunktio
Tutkinnot
- Lymfaterapeutti
- Fysioterapeutti
Kielitaito
- suomi, työkieli
Palvelut
- Lääkinnällinen lymfaterapia
- Terapeuttinen harjoittelu
- Neurologinen fysioterapia
- Fysioterapiakäynti