Martti Aho

Urologian erikoislääkäri
Ammatinharjoittaja

Olen avarakatseinen urologi, jonka erityisosaamista ovat virtsavaivat (karkailu, tihentynyt ja yöllinen virtsaamistarve) sekä neurologisiin sairauksiin liittyvät virtsausongelmat. Näiden kaikkien osalta olen ollut pohjoismaisen urologiyhdistyksen alaosaston ja eurooppalaisen asiantuntijaryhmän jäsen. Olen luennoinut ja leikannut maailman ympäri: Kiinasta lähes USA:n länsirannikolle asti.

Työskentelin 25 vuotta Tampereen yliopistollisen sairaalan urologisessa yksikössä ja saman ajan olen pitänyt yksityisvastaanottoa.. Väittelin 2007 peniksen synnynnäisestä epämuodostumasta virtsaputken alahalkiosta, arka asia meille miehille. Eniten olen kuitenkin oppinut tekemällä paljon potilastyötä: lääketieteessä teorian tunteminen auttaa, mutta potilaiden hoitamisessa kokemus ja asenne ratkaisevat.. En ole erehtymätön mutta pyrin koko ajan paremmaksi huolimatta siitä, etten ole enää nuori. Jos en tiedä jotain, tunnen jonkun, joka tietää.

Tällä hetkellä lähinnä sydäntäni ovat miesten yleisimmän syövän, eturauhassyövän, diagnostiikka ja hoitomenetelmän valinta sekä mieshormoni testosteroniin liittyvät oireet (kuten erektion heikkeneminen, seksuaalinen haluttomuus, mielialan lasku, väsymys, aikaansaamattomuus). Hallitsen myös eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun kaikki hoitomenetelmät elämäntapaohjeista leikkauksiin. Urologin pitää tietysti hallita erektiohäiriön hoito ja pienet urologiset ongelmat kuten ahdas esinahka, kivesmuutokset ja eturauhasongelmat.

Lähes jokainen meistä haluaa elää mahdollisimman pitkään ja laadukkaasti, minun tehtäväni on auttaa potilaitani siinä.

Tervetuloa vastaanotolle!

Ajanvarausohje

Toimenpideajanvaraukset:

BULEVARDI Toimenpidevaraukset toimenpidetiimin kautta soittamalla numeroon +358 10 414 00. Varaa ennen toimenpidettä konsultaatiokäynti.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Urologia

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
  • Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 20 min
  • Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
  • Erikoislääkärin etävastaanottokäynti

Toimipisteet

Mehiläinen Helsinki Bulevardi
Bulevardi 22
Avoinna tänään
08:00 - 19:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
    Hinta-arvio 166.80 € (*150.80 €)
  • Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 20 min
    Hinta-arvio 166.80 € (*150.80 €)
  • Erikoislääkärin etävastaanottokäynti
    Hinta-arvio 166.80-201.80 € (*150.80-185.80 €)
  • Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
    Hinta-arvio 201.80 € (*185.80 €)
  • Etäpalvelu, erikoislääkärin vastaanotto 30 min
    Hinta-arvio 201.80 € (*185.80 €)