Maria Lindfors

Psykoterapeutti, työterveyspsykologi
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Olen kognitiivinen psykoterapeutti ja psykologi. Minulle on tärkeää, että vastaanotolleni on helppo tulla ja koet turvalliseksi avata vaikeitakin asioita. Työtäni ohjaa keskeisesti aito kiinnostus kunkin asiakkaan tilannetta ja elämäntarinaa kohtaan. Pyrin kuuntelemaan kokemustasi tarkasti ja tukemaan itseymmärryksesi syventymistä. Olen työskentelyotteeltani empaattinen, arvostava ja vastavuoroinen. Terapiassa pidän tärkeänä tasavertaisen, tutkivan ja luottamuksellisen yhteistyösuhteen luomista ja ylläpitämistä. Kohtaavan ja läsnäolevan keskustelun ohella hyödynnän työskentelyssä monipuolisesti kognitiivisen psykoterapian menetelmiä, myös tunnekeskeisiä ja kokemuksellisia työtapoja. Terapian tavoitteista ja työskentelytavoista sovimme aina yhdessä tarpeidesi mukaan. Teen sekä pitkiä että lyhyitä psykoterapioita.

Voit varata ajan myös psykologin neuvonta-, tuki- tai kriisikäynnille liittyen esimerkiksi työelämän haasteisiin, kuormittavaan elämäntilanteeseen tai ihmissuhdepulmiin.

Minulla on myös pitkä kokemus työterveyspsykologin työstä ja tarjon myös työterveyden vastaanottokäyntejä työterveyshoitajan ja/tai työterveyslääkärin lähetteellä.

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle!

Ota yhteyttä

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Psykologia
  • Psykoterapia
  • Työterveyshuollon pätevyys
  • Psykoterapian erityispätevyys

Kiinnostuksen kohteet

  • Psyykkinen jaksaminen
  • Lyhytpsykoterapia
  • Psykoterapia
  • Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
  • Mielenterveys

Tutkinnot

  • Psykoterapeutti
  • Psykologi
  • Työterveyspsykologi

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli

Palvelut

  • Kognitiivinen psykoterapia
  • Yksilöterapia
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
  • Tuki- ja kriisikäynti
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, työterveys
  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)

Toimipisteet

Mehiläinen Psykoterapiapalvelut Helsinki Annankatu
Annankatu 29 A, 7. krs.
Avoinna tänään
07:00 - 22:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)
    Hinta-arvio 69.20 € (*69.20 €)
  • Kognitiivinen psykoterapia
    Hinta-arvio 130.80 € (*130.80 €)
  • Yksilöterapia
    Hinta-arvio 130.80 € (*130.80 €)
  • Tuki- ja kriisikäynti
    Hinta-arvio 130.80 € (*130.80 €)

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.