!!HUOM!! Vapaita asiakaspaikkoja Kelan vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen alkuvuodesta 2027.
Puheterapeuttina koen tärkeänä asiakkaan lempeän kohtaamisen omana, ainutlaatuisena persoonana ja kommunikoinnin sekä vuorovaikutuksen kehittymisen tukemisen yhdessä lähi-ihmisten kanssa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Perheen ja muun lähiympäristön (esim. päiväkodit / koulut) kanssa tehtävän yhteistyön koen mielekkäänä ja tärkeänä osana kuntoutusta. Joustan terapiatilanteissa lapsen taitotason ja jaksamisen mukaan, sillä asiakasta kuuntelemalla pääsemme parhaaseen lopputulokseen. Yhdessä koetut onnistumiset ovat yhteinen ilon aihe!
Työskentelen puheterapeuttina päiväkoti- ja kouluikäisten lasten sekä heidän perheidensä kanssa Varsinais-Suomen alueella. Minulle on työuran aikana kertynyt mittava kokemus erilaisten kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen häiriöiden arvioinnista ja kuntoutuksesta. Erityisesti työhöni on sisältynyt kehityksellisen kielihäiriön, puhemotoristen taitojen, äänteellisten pulmien sekä vuorovaikutuksen haasteiden kuntouttamista. Kouluttautuminen on oleellinen osa ammattitaitoni kehittymistä. Nautin työni monipuolisuudesta sekä ihmisten kohtaamisesta ja vuorovaikutustilanteista.
YDINOSAAMINEN
- Puheen tuoton vaikeus / epäselvä puhe
- Myofunktionaalinen terapia
- Kielellinen vaikeus
- Autismin kirjo
- Kaksi- ja monikielisyys
- Puheterapeuttinen konsultaatio tai ohjaus
KÄYDYT LISÄKOULUTUKSET
PUHEMOTORIIKKA / PUHEEN EPÄSELVYYS
- Myofunktionaalisen ajattelun perusteita puheterapeutille
- Diagnosing & treating orofacial myofunctional disorders
- Puhemotoriikan perusteet
- Lasten äänteellisten pulmien kuntoutus / apusanamenetelmä
- Erilaisten apuvälineiden käyttö puheterapiassa
- Ympäristön ohjaus äänteellisessä kuntoutuksessa
- Epäselvä puheen havainnointi, arviointi ja kuntoutus
- OPT1, OPT2, OPT Apraxia
- PROMPT
KIELELLISET TAIDOT, AAC
- Lasten kerrontataitojen arviointi ja kuntoutus
- Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla
- Kipinää ja käytännön ideoita kuvakommunikointiin
SYÖMINEN
- Aistisäätely ja lasten syömisvaikeudet
- Syömisen kuntoutus
- OPT feeding
VUOROVAIKUTUSTAIDOT / AUTISMIN KIRJO
- Pivotal Response Treatment (PRT)
- Picture Exchange Communication System 1 (PECS)
- Kommunikaation kolmio ja kulmakivet
- Vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin häiriöiden arviointi ja kuntoutus 0-5 -vuotiailla lapsilla
- Lasten sosiaalisen kommunikaation ja vuorovaikutuksen vaikeudet ja tukeminen
KAKSI- JA MONIKIELISYYS
- Monikielisten lasten kuntoutus ja vanhempien ohjaaminen
MUUTA
- Purennan yhteys kehoon
- Kuntoutuksen vaikuttavuuden mittaaminen
- EDA/PDA-piirteinen lapsi terapiassa
- Lukikoulutus puheterapeuteille
- Änkytyksen kuntoutus
- Haastavasti käyttäytyvän lapsen puheterapia
- Läheisen ohjaus terapiatyössä
YHTEYSTIEDOT
p. 050 5352666
maiju.mustalammi@mehilainen.fi
"Olemme koko perhe erittäin tyytyväisiä, kuin myös päiväkodista saatu palaute ollut vain positiivista! Lapsemme on hyötynyt paljon ja samalla rohkaistunut."
"Maijun avulla tyttäremme on oppinut tulemaan kuulluksi ja Maiju on auttanut jokapäiväisissä arjen askaressa ymmärtämään tytärtämme."
"We are as parents completely satisfied to therapy. It has went in a very professional way."
"Meille on terapeutista ollut elämää mullistava apu. Mukava, ammattitaitoinen ja helposti lähestyttävä, joka osaa ottaa kaikki huomioon. Meillä on käynyt mieletön tuuri, että ollaan saatu hänet meidän avuksi ja tueksi."
"Maijusta on tullut erittäin tärkeä osa lapseni elämää turvallisena aikuisena, johon lapsi luottaa ja jolta oppii uutta. Hänellä on positiivinen vaikutus lapsen päivään jo heti aamusta kun koittaa pitkään odotettu "Maiju-päivä" joka meidän perheessä viittaa keskiviikkoon. Olemme koko perheenä kiitollinen hänelle työskentelystä tyttömme kanssa ja auttaen häntä puheenmuodostumisen kanssa."