Minulla on tilaa uusille Kelan Kuntoutuspsykoterapia -asiakkaille.
Olen koulutukseltani psykologian tohtori, terveyspsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti (kognitiivinen käyttäytymisterapia). Olen työskennellyt lasten, nuorten ja aikuisten parissa jo yli 15 vuoden ajan kunnallisessa perusterveydenhuollossa, kouluissa, erikoissairaanhoidossa ja yksityisellä sektorilla. Monet asiakkaistani tulevat terapiaan halutessaan lievittää masentuneisuuden, ahdistuneisuuden ja trauman oireita. Minulla on myös pitkä kokemus ADHD ja OCD oireiden kanssa työskentelystä, sekä erityyppisten fobioiden lievittämisestä. Keskustelemaan voi kuitenkin tulla myös silloin kun kaipaa elämälleen uutta suuntaa tai haluaisi nauttia enemmän sen antamista mahdollisuuksista.
Terapeuttina olen aktiivinen ja ennakkoluuloton, etsin uutta tietoa, laadukasta tutkimusta ja luovia ratkaisuja terapiatyön tueksi. Hyväksymis- ja omistautumisterapia ja sen osana tietoisen läsnäolon (mindfulness) harjoitusten sisällyttäminen työskentelyyn on itselleni monesti luontainen tapa edetä, asiakkaan tarpeita kuunnellen. Olen tehnyt tutkimusta ja kirjoittanut kirjoja liittyen taloudellisen hyvinvoinnin tukemiseen (Rahaviisaus 2020, Roolivapaus 2024) ja tarjoan myös tukikäyntejä näiden aiheiden käsittelyyn.
Työskentelen suomeksi ja englanniksi, ja olen ollut rekisteröitynyt psykologi ja psykoterapeutti myös Iso-Britanniassa (British Psychological Society, HCPC ).
Teen myös työnohjausta, ja minulla on kokemusta esimiestyöstä, esimiestyön koulutuksesta ja valmentavasta työskentelystä. Mahdollisuutta esihenkilöiden työnohjaukseen voit tiedustella yhteydenottolomakkeella.
Olen kelan palveluntuottajarekisterissä kuntoutuspsykoterapian palveluntuottajana. Vastaanotolleni voivat tulla yli 13-vuotiaat nuoret ja aikuiset. Myös vanhempien tukikäynnit ovat mahdollisia. Voit varata vastaanotoltani ajan työterveyden lyhytpsykoterapiaan, tuki- ja kriisikäynnille, lyhytpsykoterapiajaksolle itse maksaen tai KELAn kuntoutuspsykoterapiaan.
Tervetuloa vastaanotolle!