Olen yleislääkäri Mehiläinen Töölössä. Olen valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Tampereen yliopistosta. Taustani on päivystystyössä, olen työskennellyt monipuolisesti sekä yhteispäivystyksissä että terveyskeskuksessa. Pidän osaamiseni jatkuvasti ajan tasalla ja potilaani saavat hoitoa aina tuoreimman tutkimusnäytön mukaisesti.
Uskon, että hyvä lääkärikäynti on kahden asiantuntijan kohtaaminen. Sinä tunnet oman kehosi, minä lääketieteen. Yhdessä löydämme parhaan ratkaisun sinun tarpeisiisi. Vastaanotollani asiat hoituvat sujuvasti ja jämäkästi, mutta ilman kiireen tuntua. Keskityn sinuun ja asiaasi sataprosenttisesti.
Potilaani ovat usein kiittäneet sitä, että he lähtevät vastaanotolta ymmärtäen mitä hoidetaan, miksi ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidän asioiden selkeää ja ymmärrettävää perustelemista tärkeänä.
Voit kääntyä puoleeni luottavaisin mielin monenlaisten asioiden kanssa, olipa kyseessä sitten äkillinen vaiva, reseptin uusinta tai mieltä painava kysymys. Ei ole olemassa turhia vaivoja tai tyhmiä kysymyksiä.
Luonteeltani olen rauhallinen ja helposti lähestyttävä. Hoidan kaiken ikäisiä potilaita. Teen mielelläni pientoimenpiteitä kuten paiseiden avaukset, nivelpistokset, kynnen osapoistot yms. Hoidan myös Kela 65 -valinnanvapauspotilaita.
Huomioithan, että Kela 65 -valinnavapauskokeiluun ei sisälly pientoimenpiteet. En määrää PKV-lääkkeitä.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!