Työterveyspsykologina toimin laajasti hyvinvointiin liittyvien teemojen parissa. Oletkin tervetullut yksilövastaanotolleni sinulle ajankohtaisen työn tai yksityiselämän kuormitustekijän tiimoilta. Tyypillisiä aihepiirejä vastaanotollani ovat esimerkiksi erilaiset työssä jaksamiseen ja stressinhallintaan, oman työn johtamiseen sekä mielialaan liittyvät teemat. Olen mielelläni tukenasi myös työuran käännekohdissa selkiyttämässä mahdollista suuntaa. Erityisen kiinnostunut olen työyhteisöjen ja johtamisen tukemisesta.
Olen työskennellyt pitkään erilaisten organisaatioiden ja työyhteisöjen parissa niin yksilö- kuin ryhmätasolla. Olen myös itse toiminut esihenkilönä ja liiketoimintajohtajana. Työskentelyotteeni perustuu aitoon kuulemiseen ja kohtaamiseen sekä asiakkaan tarpeiden mukaan muovautuvaan ja ratkaisukeskeiseen otteeseen. Haastan lempeästi kokeilemaan myös uudentyyppisiä lähestymismalleja. Ihmisenä olen rento ja hymyileväinen. Hyödynnän toiminnassani myös coaching-osaamista.
Pidän vastaanottoa Helsingin Bulevardilla. Tapaamiset onnistuvat hyvin myös etäyhteyksin.
Tervetuloa!
Ajanvarausohje
Huomioithan, että sinulla tulee olla oman työterveyshoitajan tai työterveyslääkärin lähete.
Varattu aika on sitova. Varattu vastaanottoaika tulee perua viimeistään edellisenä päivänä klo 16 mennessä. Peruuttamattomasta ajasta tai samana päivänä peruutetusta ajasta veloitetaan aina käyttämättä jäänyt aika. Kaikki vastaanottoaikani ovat muutettavissa myös etävastaanotoiksi (puhelin/ teams).
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Työterveyspsykologi
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- englanti, sujuva
Palvelut
- Työnohjaus
- Coaching
- Työterveyden Sparri