Katille (psykologi PsM, kognitiivinen psykoterapeutti) voi varata ajan aikuisten (yli 16-vuotiaiden) lyhyt- tai pitkäkestoiseen yksilöpsykoterapiaan, muutaman tapaamiskerran tuki- tai kriisikäynnille tai psykologin ohjaus- tai neuvontakäynnille. Katilla on monen vuoden kokemus kliinisestä psykologiasta ja terapiatyöstä niin aikuisten kuin nuorten ja heidän perheidensäkin parista. Työotteessaan Kati hyödyntää ns. uuden polven kognitiivisia menetelmiä, kuten tietoisuustaito- eli mindfulness-harjoitteita, hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmiä sekä skeematerapian ja myötätuntosuuntautuneen kognitiivisen terapian menetelmiä. Katilla on käytössä myösm kognitiivisen hypnoterapian menetelmiä. Näistä menetelmistä erityisesti hyötyvät masennuksesta, erilaisista ahdistuneisuusoireista, stressistä ja uupuneisuudesta sekä persoonallisuuden problematiikasta kärsivät asiakkaat. Katilla on myös koulutusta ja kokemusta emotionaalisten traumojen ja kriisien hoidosta. Lämmin ja hyväksyvä asiakkaan ja ihmisyyden kohtaaminen ovat Katin ominaisuuksia terapeuttina ja yksi teema istunnoissa uudenlaisen suhteen rakentamisessa itseen ja elämään. Kati on Kelan palveluntuottaja ja HUS:n ja Helsingin kaupungin ostopalveluterapeutti.
Ajanvarausohje
Vastaanottoajat ovat sekä lähi- että etävastaanottoa.
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Lyhytterapia
- Psykologia
- Psykoterapia
- Psykoterapian erityispätevyys
Kiinnostuksen kohteet
- Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia
- Psyykkisistä traumoista kuntoutuminen
- Lyhytpsykoterapia
- Psykoterapia
- Psykoterapia-arviot
Tutkinnot
- Psykologi
- Psykoterapeutti
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
Palvelut
- Kognitiivinen psykoterapia
- Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia (KAT)
- Yksilöterapia
- Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
- Tuki- ja kriisikäynti
- Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
- Lyhytpsykoterapia, työterveys
- Psykoterapia, työterveys
- Mielen ensikäynti
- Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)
Hinta-arvio 55.20 € (*55.20 €) - Mielen ensikäynti
Hinta-arvio 89.00 € (*89.00 €) - Kognitiivinen psykoterapia
Hinta-arvio 116.80 € (*116.80 €) - Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia (KAT)
Hinta-arvio 116.80 € (*116.80 €) - Yksilöterapia
Hinta-arvio 116.80 € (*116.80 €) - Tuki- ja kriisikäynti
Hinta-arvio 116.80 € (*116.80 €)
Ota yhteyttä
Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.