Jukka Nordström

OMT-fysioterapeutti
Ammatinharjoittaja
Asiakasarvio 9.7
24kk keskiarvo, kun vastauksia yli 25 kpl
Loistavaa palvelua fysioterapeutti Jukka Nordström:ltä!

Tervehdys,

Jokaisen ihmisen kohdalla tervehtymisen ja toipumisen tarina kirjoitetaan uudelleen. OMT fysioterapeuttina minun tehtäväni on pitää huolta Sinusta ja tarinastasi tavalla, joka johdattelee eteenpäin. Niin että kimuranteistakin vaivoista opitaan jotain. Sinun päätettäväksesi jää miten maaliin haluat päästä, joten terapiajaksot määritetään sitten yhdessä. Minä en tuomitse ellet halua harjoitella - se ei ole kaikkia varten. En tuomitse myöskään mikäli et halua, että Sinuun kosketaan. Vaihtoehtoja hoitaa ja kuntouttaa meillä on, joten tervetuloa piipahtamaan ja keskustelemaan.

Joskus kuitenkin on niin, että tarvetta millekään erityiselle ratkaisulle ei ole. Elämä vaan potkii päähän tai muuten tuntuu raskaalta. Keho reagoi näissä tilanteissa ja usein tavalla, jonka myötä askel tuntuu aiempaa raskaammalta. Näissä tilantessa tehtäväni on kannatella, kuunnella ja kulkea rinnallla. Auttaa Sinua yksinkertaisesti jaksamaan.

Olipa tilanteesi siis millainen vain tai mikäli "arvot" niin jätä soittopyyntö. Funtsitaan yhdessä mikä voisi Sinulle sopivin vaihtoehto.

Ohessa muutamia aiheita, joissa voin olla avuksi ja josta pääset eteenpäin:

  • Pohjallistarpeen arviointi ja pohjallisten teettäminen tilanteen tullen
  • Kasvo-, pääsärky ja huimaus
  • Leukanivelperäiset ongelmat / vaivat
  • Lääketieteellisesti epäspecifi hammassärky
  • Niska- hartiasärky (myös trauman ja leikkausten jälkeiset tilat)
  • Olkapäävaivat
  • Yläraajaoireilu (en hoida leikkauksen jälkeisesti ranne- ja kyynärpääproblematiikkaa vähäisen kokemuksen vuoksi)
  • Rintakehän alueen kivut ja vaivat
  • Alaselkä ja lantion alueen oireilu (ei lantiopohjan toimintahäiriöitä)
  • Nivusalueen oireilu
  • Polvioireilu
  • Nilkka ja jalkaterä problematiikka
  • Leikkauksen jälkeisesti lanneranka, nilkka ja jalkaterä sekä lonkka
  • Akuutit kiputilat, toistuvat oire- ja kiputilat. Myös tilanteet, joissa oireet / kivut ovat pitkittyneet eikä oireilu tahdo laantua.
  • Nuorten rasitusperäiset vaivat ja kivut (esim. rasitusosteopatiat, Osgood-Schlatter, Severin tauti jne.).

Kokemusta seuraavien lajiharrastajien kuntouttamisesta:

  • Jalkapalloilijat, jääkiekkoilijat, salibandypelaajat, muodostelma ja pariluistelijat, yksinluistelijat, telinevoimistelu, rytminen voimistelu, kuntohiihtäjät, kestävyysmatkojen juoksijat, pituus- ja korkeushyppy, sprinttimatkojen juoksijat.
  • Kokemusta myös joogan harrastajien auttamisesta.

Sovellan työssäni tilanteen tullen fasciamanipulaation tulokulmaa Steccon oppien mukaisesti.

www.kremppa.fi  sivustolla saat kuvalleni äänen ja liikkeen. Kyseisellä sivustolla ohjailen harjoitteita eri vaivoihin.

Seuraa minua instagram:ssa: fysio_nord

Ajanvarausohje

Varaa ensimmäiselle käynnille AINA 60min aika. Olipa kyseessä sitten entuudestaan tuttu asiakas tutulla vaivalla. Jatkokäynnit allekirjoittanut suunnittelee ja varaa asiakkaiden kanssa sitten yhdessä.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Työfysioterapia
  • Fysioterapia
  • Fysioterapia OMT

Kiinnostuksen kohteet

  • Tuki- ja liikuntaelinongelmat
  • Urheilu- ja rasitusvammat
  • Yksilölliset tukipohjalliset
  • Kinesioteippaus

Tutkinnot

  • OMT-fysioterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • ruotsi, sujuva
  • englanti, sujuva

Palvelut

  • OMT-fysioterapia ja muu erityisosaaminen
  • Fysioterapiakäynti enintään 30 minuuttia
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 30 minuuttia
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 45 minuuttia
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
  • Leukanivel- ja purentafysioterapia (TMD)­
  • OMT-fysioterapia ja muu erityisosaaminen etävastaanotto

Toimipisteet

Mehiläinen Helsinki Itäkeskus
Vanhanlinnantie 3 B, 3. krs
Suljettu tänään
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • OMT-fysioterapia ja muu erityisosaaminen
    Hinta-arvio 106.25-133.25 € (*106.25-133.25 €)
  • Fysioterapiakäynti enintään 30 minuuttia
    Hinta-arvio 106.25 € (*106.25 €)
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 30 minuuttia
    Hinta-arvio 106.25 € (*106.25 €)
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 45 minuuttia
    Hinta-arvio 119.25 € (*119.25 €)
  • Leukanivel- ja purentafysioterapia (TMD)­
    Hinta-arvio 119.25-133.25 € (*119.25-133.25 €)
  • OMT-fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
    Hinta-arvio 133.25 € (*133.25 €)