Jukka Keisala

Fysioterapeutti
Kela-aikoja vapaana

Joskus tuntuu, että kipua ei oteta vakavasti ja ihminen jää tyhjän päälle. Nykytiedon valossa tämä jo sinällään voi lisätä aiheutuvaa haittaa entisestään. Aiemmin ihmisten kokemia ongelmia ajateltiin joko fyysisinä tai psyykkisinä, vaikka asiat ovat ja tapahtuvat samalle ihmiselle ja samassa ihmisessä. Jos selkä on kipeä eikä pääse liikkumaan normaalisti, se stressaa ja ottaa päähän. Miksi siis fyysistä ja psyykkistä puolta käsiteltäisiin erikseen kun ne kuitenkin vaikuttavat erottamattomasti toisiinsa? Onnistunut fysioterapia on aina yhteistyön tulos. Tämä vaatii minun ja asiakkaan yhteistyötä ja vuorovaikutusta, joka on tässä työssä se kaikkein kiinnostavin osa ja mahdollistaa myöskin paraneminen. Minun tehtäväni on pyrkiä löytämään tavat, jolla koettua haittaa voidaan vähentää tai poistaa se kokonaan. Vaikka oireet näyttäisivät samalta, hoito voi kuitenkin olla täysin eri koska ihmiset ovat kaikki erilaisia. Toimintakyky on olennaisinta, terveys ei ole välttämättä sairauden puuttumista vaan toimintakykyä.

Kouluttautuminen on työssäni ihan oleellista, koska omia periaatteita ja käsityksiä pitää haastaa koko ajan. Vain siten voi kehittyä terapeuttina:

- MDT (McKenzie) -koulutus & tutkinto, A/B/C/D/E -osat ja kansainvälinen cred. exam. -tutkinto. MDT-työpaikkakouluttajana vuosina 2004–2006.

- Kinetic Control -koulutukset: Lower leg, Hip, Thorax & Ribs, Low Back, Shoulder, Neck. Core stability, exercise and motor control for low back pain.

- Physiopilatesohjaajan tutkinto

- Kinesioteippauskoulutuksia

- SOMTY:n (Suomen ortopedisen manuaalisen terapian yhdistyksen) koulutukset: C-kurssit, Neuraalikudoksen mobilisointi 1 ja 2, Evidence based therapeutic exercise for cervical spine disorders.

- Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus (Suomen Kuntoutusyrittäjät ry.)

- Tällä hetkellä suoritan Ratkaisukeskeisen Lyhytterapeutin tutkintoa (SIRIA-sertifioitu) Vaasan Kesäyliopistossa, arvioitu valmistuminen syksyllä 2023.

- Iso kasa erilaisia lyhyempiä koulutuksia.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Fysioterapia

Tutkinnot

  • Fysioterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • ruotsi, työkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Terapeuttinen harjoittelu
  • Urheilufysioterapia
  • Neurologinen fysioterapia­
  • Psykofyysinen fysioterapia
  • Hieronta
  • Fysioterapiakäynti

Toimipisteet

Fysios Mehiläinen Vaasa Raastuvankatu
Raastuvankatu 15
Puhelin, Ajanvaraus010 237 7029Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 237 700Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Fysioterapiakäynti
    Hinta-arvio 59.25-95.25 € (*59.25-95.25 €)