Iiro Leinonen

Työfysioterapeutti
Ammatinharjoittaja

Olen toiminut terveys- ja hyvinvointialalla vuodesta 2008 lähtien. Kiinnostuin alasta urheilu-urani aikana kärsittyjen loukkaantumisten ja niistä kuntoutumisten myötä. Fysioterapeuttina olenkin painottanut kiinnostukseni tuki- ja liikuntaelinten (TULE) fysioterapiaan, vaikka kokemusta on kertynyt laajasti myös seniorifysioterapiasta, neurologisesta fysioterapiasta, terveysliikunnasta ja yksilövalmennuksesta. Vahvuuteni tulevat parhaiten esiin työikäisten, senioreiden ja nuorten tuki- ja liikuntaelinongelmien parissa. Käytän kuntoutuksissa monipuolisesti manuaalista terapiaa, liikehallinnan arviointi- ja oppimismenetelmiä sekä terapeuttista harjoittelua. Asiakastyössä tärkeimpänä tekijänä koen luottamuksen, molemminpuolisen ymmärryksen ja tavoitteellisuuden.

Minulla on vahva lajitausta jalkapallon ja futsalin puolelta. Pelaamisen lisäksi olen toiminut molemmissa lajeissa myös joukkueiden päävalmentajana, jonka myötä olen oppinut pidemmän ajanjakson tavoitteiden hallintaa, motivoinnin taitoja ja merkitystä, sekä ihmistuntemustaitoja. Kahden pienen lapsen isänä elämän prioriteetit ovat vahvasti perhe- ja työelämän onnistumisissa. Tasapainottavana tekijänä monipuoliset liikuntaharrastukset.

Tervetuloa vastaanotolleni!

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Työfysioterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Tuki- ja liikuntaelinongelmat

Tutkinnot

  • Koulutettu hieroja
  • Fysioterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, sujuva

Toimipisteet

Mehiläinen Lohja
Laurinkatu 34
Avoinna tänään
07:30 - 16:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Mehiläinen Nummela
Pisteenkaari 1 b
Avoinna tänään
07:30 - 16:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min