Olen valmistunut 1977 lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta.
Fysiatrian erikoislääkäriksi valmistuin Helsingissä 1992.
Olen toiminut lääkäriksi valmistumiseni jälkeen Helsingissä 10 vuotta Maunulan terveysasemalla yleislääkärinä toimien myös kouluterveydenhuollossa.
Sairaalatyössä pääasiassa Helsingin seudulla sisätautilääkärin tehtävissä olen toiminut noin kaksi vuotta ja saman ajan myös neurologin tehtävissä.
Kokemusta on sairaalatyössä myös lastenlääkärin, psykiatrin, gynekologin ja radiologin työtehtävistä.
Liikuntalääketiede on koko lääkäriurani ajan ollut erityinen kiinnostuksen kohde ja itse vuosikymmenien ajan aktiivisena kestävyysjuoksijana olleena on omakohtaisesti tullut koettua lähes kaikki tyypilliset ja vähemmän tyypilliset vammat ja ylirasitustilat.
Tähtitiede oli ennen lääketiedettä hetken aikaa opiskelualani. Olen URSAn jäsen. Tuli oltua yhteydessä NASAan ja SETIn (maapallon ulkopuolisen älyn etsiminen) jäsenkin olen. Astrobiologia kiinnostaa juuri nyt.
Luonto kaikessa moninaisuudessaan ja elämä ovat lähellä sydäntäni.
Perheeseeni kuuluu kaksi aikuista tytärtä ja kolmas kanssani asuva tytär.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Fysiatria
Kiinnostuksen kohteet
- Tuki- ja liikuntaelinongelmat
- Niska- ja hartiaseudun vaivat
- Selkärangan ongelmat
- Nivelpistot
- Lasten tuki- ja liikuntaelinsairaudet
Tutkinnot
- Erikoislääkäri
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- ruotsi, työkieli
- englanti, työkieli
Palvelut
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 20 minuuttia
Hinta-arvio 129.80 € (*117.80 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 30 minuuttia
Hinta-arvio 167.80 € (*155.80 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 45 minuuttia
Hinta-arvio 233.80 € (*221.80 €) - Erikoislääkärin vastaanottokäynti enintään 60 minuuttia
Hinta-arvio 298.80 € (*286.80 €)