Olen kognitiivisen käyttäytymisterapian yksilöpsykoterapeutti. Minulla on pitkä työkokemus lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Lisäksi minulla on neuropsykiatrisen valmentajan koulutus. Olen Kelan palveluntuottajarekisterissä kuntoutuspsykoterapian palveluntuottajana. Otan vastaan 13-17 -vuotiaita nuoria ja yli 18-vuotiaita aikuisia.
Psykoterapeuttina olen helposti lähestyttävä, myötätuntoinen ja ystävällinen. Kunnioitan asiakasta ja hänen ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Tavoitteeni on, että minun kanssani voit olla juuri sellainen kuin olet. Ammatillisesti olen kiinnostunut ihmisen ajatuksista, tunteista ja käyttäytymisestä sekä niiden välisten yhteyksien tutkimisesta ja ymmärtämisestä. Asiakkaanani olet oman elämäsi asiantuntija ja minä terapeuttina tuon tilanteeseesi ammatillisen osaamiseni, menetelmät ja työskentelyvälineet. Kannustan sinua etsimään rohkeasti oman näköisiä ratkaisuja erilaisiin elämäntilanteisiisi. Minulle on tärkeää, että työskentelymme on tavoitteellista ja käytetyt menetelmät ovat tutkittuun tietoon perustuvia. Terapiatapaamisten lisäksi annan asiakkaalleni usein myös kotitehtäviä, jotka siirtävät terapiassa opittuja asioita ja taitoja arkeen tapaamisten välillä.
Terapiatyössä pidän tärkeänä, että tutkimme ja jäsennämme yhteistyössä tilannettasi ja elämäsi tärkeitä asioita riittävästi ja sinulle sopivalla tavalla. Joskus lyhytkin työskentely voi auttaa kohti uudenlaista ymmärrystä. Työskentely on yhteistyötä, tavoitteellista työskentelyä käyttäytymisen muuttamiseksi, haasteellisten ajatusten ja käyttäytymismallien käsittelyä, altistamista vaikeille tunteille ja ajatuksille sekä niiden välttelyn vähentämistä.
Teen monipuolisesti sekä lyhyitä että pitkiä psykoterapiaprosesseja (Kela) ja lisäksi erilaisia tuki-, kriisi- ja arviointitapaamisia sekä läsnä- että etänä. Työskentelyn kesto ja tiheys sovitaan tarpeidesi mukaan. Voit varata ajan nettiajanvarauksesta tai ottaa yhteyttä joko yhteystietolomakkeen tai sähköpostin (ellinoora.kettunen@mehilainen.fi) kautta, jos sinulla on kysymyksiä tai vapaita aikoja ei nettiajanvarauksesta löydy.
Tällä hetkellä otan vastaan myös uusia Kelan kuntoutusterapia-asiakkaita.
Toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi vastaanotolleni!