Elinalta voit varata ajan neuvonta- ja tukikäynnille sekä kivunhallinnan lyhytinterventioon. Elinalla on pitkä työkokemus erikoissairaanhoidossa pitkittyneen kivun hoidosta ja myös psykiatriasta. Elinan erityisosaamista on elämän hallintaan ja ongelmakohtien ratkaisemiseen tai sietämiseen annettava tuki- ja neuvonta esim. sopeutumisessa vakavaan sairauteen, palliatiiviseen hoitoon ja sairauden tuomiin rajoituksiin. Lisäksi Elinalla on työkokemusta elämäntilannekriiseistä, tunne-elämän ongelmista ja stressinhallinnasta. Elina voi myös auttaa erilaisten taitojen harjoittelussa hallinnan tunteen lisäämiseksi elämän eri osa-alueilla. Elina on laillistettu psykologi ja suorittanut kivun psykologian asiantuntija koulutuksen.
Huomioithan, ettei Elinalle voi varata aikaa työterveyspalveluiden psykologikäynneille.
Ajanvarausohje
Elinalle EI voi varata aikoja asiakkaille, joilla tarve työterveyspsykologin käynnille. Elina ei ole työterveyspsykologi.
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Psykologia
Kiinnostuksen kohteet
- Mielenterveys
- Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
- Työkyky
- Kivunhoito
Tutkinnot
- Psykologi
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- englanti, työkieli
Palvelut
- Tuki- ja kriisikäynti
- Mielen ensikäynti
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Mielen ensikäynti
Hinta-arvio 89.00 € (*89.00 €) - Tuki- ja kriisikäynti
Hinta-arvio 126.80 € (*126.80 €)
Ota yhteyttä
Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.