Olen psykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja integratiivinen psykoterapeutti. Vastaanotollani autan aikuisia esimerkiksi jaksamiseen, masennukseen, ahdistukseen, työuupumukseen, pitkittyneeseen stressiin, univaikeuksiin ja ADHD-oireisiin liittyvissä haasteissa.
Vastaanotolleni hakeudutaan usein esimerkiksi työuupumuksen, pitkittyneen stressin, masennusoireiden, ahdistuneisuuden, paniikkioireiden, keskittymisvaikeuksien, ADHD-epäilyn tai univaikeuksien vuoksi.
Minulla on laaja työkokemus sekä julkisesta että yksityisestä terveydenhuollosta. Olen työskennellyt yli kymmenen vuoden ajan HYKS Psykiatriassa muun muassa osastonlääkärinä, apulaisylilääkärinä, ylilääkärinä ja linjanjohtajana.
Teen aikuisten ADHD-arvioita, hoidon suunnittelua ja toteutusta. Teen myös työterveyshuollon konsultaatioita sekä työkyvyn arvioita. Lisäksi teen arvioita KELA:n kuntoutuspsykoterapiaa varten.
Työskentelytapani on rauhallinen, empaattinen ja keskusteleva. Vastaanotollani on tärkeää, että potilas tulee kuulluksi ja että yhdessä muodostuu selkeä suunnitelma siitä, miten tilanteessa edetään.
Vastaanotolleni saa tulla myös silloin, kun oma tilanne tuntuu epäselvältä eikä tiedä mistä aloittaa.
“Lääkäri antoi hyvin tilaa kertoa tilanteestani ja lähestyi haasteita rauhallisesti, asiallisesti ja tehokkaasti.”