Antti Lavanti

Työterveyspsykologi

Hei!

Olen saanut työurallani työskennellä monen eri organisaation kanssa. Olen ollut esimerkiksi mukana erilaisissa työyhteisöjen muutostilanteissa. Muutoksissa on voinut olla kyse yksittäisestä ongelmasta esim. ristiriidoista tai yksittäisestä ikävästä tapahtumasta, jolloin ollaan tarvittu ns. psykososiaalista tukea (debriefingiä). Olen ollut myös mukana, kun koko työyhteisö kohtaa muutostarpeen. Olen valmentanut esihenkilöitä ja yksittäisiä työntekijöitä. Näin työelämä on kouluttanut minusta alansa asiantuntijan.

Työterveyspsykologina olen tavannut ihmisiä eri elämäntilanteissa heidän kohdatessa haasteita, jotka vaikuttavat työelämässä suoriutumiseen. Nämä haasteet ovat voineet nousta yksityiselämän muutoksista tai työssä kohdatusta tilanteesta.

Olen saanut palautetta siitä, että haasteellisia asioita kohdataan yhdessä ja että olen valmis tarttumaan asioihin asiakkaan kanssa. Työotteeni on aktiivinen ja kokonaisvaltaisesti tilannetta tarkasteleva.

Tärkeää on päästä eteenpäin. Mottonani pidän sitä, että jokainen matka alkaa ensimmäisellä askleleella. Siksi mikään askel ei ole merkityksetön.

Asiakkaani ovat pitäneet ns. HOT-mallin työskentelytavasta. Yhdistän sitä myös tarvittaessa coachingiin. Kumpaankin olen saanut kouluksen ja coachingissa olen sertifioitu business coach. Lisäksi minulla on mittava kokemus rekrytoinneista sekä työnhaun valmennuksista. Haluan myös tuoda esille, että teen tarvittaessa työhön liittyviä psykologisia kartoituksia.

Tapaamisiin!

Antti

PS: If Finnish is not your mother tongue, we can use English.

PS2: Minulla on rautatiepsykologin pätevyys.

Ajanvarausohje

Tervetuloa vastaanotolle!

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Työterveyspsykologi

Kiinnostuksen kohteet

  • Uupumus
  • Työyhteisöongelmat
  • Työterveys
  • Työkyky
  • Työhyvinvointi

Tutkinnot

  • Työterveyspsykologi

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Muistitutkimus (mm.CERAD)
  • Työyhteisön muutosiltapäivät - kun kaivataan uutta
  • Työpaikkaselvitys
  • Työkyky- ja oppimisvalmiusarviot
  • Kriisityön palveluprosessi
  • Coaching
  • Työterveyden Sparri
  • Sovittelu

Toimipisteet

Mehiläinen Turku Kauppiaskatu
Kauppiaskatu 8
Avoinna tänään
08:00 - 20:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min