Anssi Saxelin

Työterveyspsykologi

Tervetuloa vastaanotolleni Espooseen! Welcome to my appointment to Espoo.

Toimin psykologina pääasiassa Matinkylän toimipisteessä. Työterveyspsykologin osaamisen lisäksi minulla on yli 20 vuoden kokemus henkilöstökonsultoinnin ja henkilöstön kehittämisen alueelta.

Olen perehtynyt työn osaaamisvaatimusten ja kuormitustekijöiden määrittelyn ja esimiestyön kehittämiseen ja tukemiseen. Lisäksi palveluvalikoimaani kuuluu yksilö- ja ryhmäcoaching, tiimien toiminnnan kehittäminen sekä 360-palautekeskustelut.

Vastaanotollani tyypillisiä teemoja ovat työssä jaksaminen, itsensä johtamisen haasteet sekä erilaiset inhimilliset muutos- ja kriisitilanteet. Lähden työssäni liikkeelle aina systemaattisesti asiakkaan tavoitteista käsin, ja pyrimme yhdessä ratkaisukeskeisessä hengessä pohtimaan konkreettisia toimenpiteitä tilanteiden parantamiseksi. Toisaalta, joskus - ainakin ensitapaamisessa - tavoitteena on vain, että saa "ajatella ääneen" ja että tulee kuulluksi.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Psykologia
  • Työterveyspsykologi

Kiinnostuksen kohteet

  • Uupumus
  • Työyhteisöongelmat
  • Työhyvinvointi
  • Masennus
  • Ahdistushäiriöt

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, työkieli

Toimipisteet

Mehiläinen Espoo Matinkylä
Piispanportti 10 A, 3. krs
Avoinna tänään
08:00 - 20:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min