Annmari Viljanmaa

Fysioterapeutti

Unelmien laduilta unelmien työhön - kuvaa varmasti parhaiten polkuani huippu-urheilijasta fysioterapeutiksi. Perhe ja läheiset ihmiset, vuodet päätoimisena urheilijana sekä kaikki kohtaamiset mahtavien asiakkaideni kanssa parinkymmenen työvuoden matkallani ovat muovanneet minua eniten elämässä niin ihmisenä kuin fysioterapian ammattilaisena antaen rikkaan perustan, mistä olen voinut ammentaa työhöni laajaa näkemystä ja omakohtaista kokemusta. Kouluttautumalla olen syventänyt osaamistani mm. leikkauspotilaiden, urheilu- ja rasitusvammojen sekä erilaisten niskan ja selän alueen toimintahäiriöiden hoitoon ja kuntouttamiseen. Raajanivelistä olen perehtynyt eniten olkapään, polven ja lonkan kiputilojen ja toimintahäiriöiden hoitoon ja kuntouttamiseen. Viimeisimpänä olen hankkinut työkalupakkiini akupunktio-osaamista kivunhoitoon ja lihasten rentouttamiseen, mikä onkin osoittautunut varsin tehokkaaksi lääkkeettömäksi keinoksi mm. hankalien kiputilojen ja pitkittyneiden lihasjännitysten hoidossa. Kouluttautuminen jatkuu tällä hetkellä spiraalisatabilaatio-menetelmällä, mikä tuo lisää työkaluja erilaisten selän ongelmien sekä leikkausten jälkitilojen ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Myös urheilufysioterapiaopinnot ovat käynnistymässä pitkän tauon jälkeen.

Fysioterapeuttina nautin erityisen paljon ongelmien ratkaisusta ja pyrin tarkan tutkimisen myötä löytämään kullekin ihmiselle yksilöllisesti ne parhaat menetelmät pidempiaikaisen avun saamiseksi pelkän ensiavun sijaan. Se vaatii yleensä pitkäjänteistä yhteistyötä asiakkaan kanssa, mutta samalla myös palkitsee parhaiten. Pidän myös fysioterapeutin näkökulmasta tapahtuvasta PT-valmennuksesta, missä on ollut mahtava auttaa asiakkaita löytämään liikunnallinen elämäntapa sekä kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopiva paras mahdollinen harmonia rasituksen, levon, unen, ravinnon ja palautumisen suhteen.

Kaikkein eniten nautin työssäni siitä, että voin auttaa juuri Sinua työstämään parhaan version itsestäsi. Heittäydyn työhöni suurella sydämellä ja tavoitteeni on olla kiireettömästi läsnä Sinun tilanteessasi.

Ajanvarausohje

Mikäli tulet vastaanotolleni ensimmäistä kertaa, varaathan mieluiten tunnin ajan, niin ehdimme paneutua syvällisemmin Sinun tilanteeseesi.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Fysioterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Olkapäävaivat ja -vammat
  • Polvivaivat ja -vammat
  • Urheilu- ja rasitusvammat
  • Niska- ja hartiaseudun vaivat
  • Akupunktio

Tutkinnot

  • Fysioterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Terapeuttinen harjoittelu
  • Urheilufysioterapia
  • Urheilu Mehiläinen
  • Hieronta
  • Firstbeat Life
  • Inbody -kehonkoostumusmittaus
  • Urheiluhieronta
  • Personal training
  • Fysioterapiakäynti

Toimipisteet

Fysios Mehiläinen Seinäjoki Pulssi
Välkkilänkatu 7
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Fysios Mehiläinen Ilmajoki Asematie
Asematie 6
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Hieronta
    Hinta-arvio 58.25-65.25 € (*58.25-65.25 €)
  • Fysioterapiakäynti
    Hinta-arvio 58.25-76.25 € (*58.25-76.25 €)