Anni-Tiina Kosunen

Fysioterapeutti
Ammatinharjoittaja

Olen tuki- ja liikuntaelinten kuntoutukseen erikoistunut fysioterapeutti. Olen toiminut fysioterapeuttina yli 12 vuoden ajan. Osaamisalueenani on erityisesti lantion alue ja lantionpohja, selkä ja keskivartalo. Minulla on myös paljon kokemusta niska-hartiaseudun, olkapäiden ja rintakehän kuntoutuksesta. Lisäksi teen alaraaja-analyysejä ja yksilöllisiä pohjallisia (Jyväskylä keskusta ja Äijälä, myös palvelusetelit).

Olen työssäni keskittynyt erityisesti naisten fysioterapiaan ja autan mielelläni myös synnytyksen jälkeisessä ja lantionpohjan toimintahäiriöiden kuntoutuksessa. Olen myös suorittanut liikunta- ja urheilufysioterapian täydennysopinnot, joten vastaanotollani käy paljon eri lajien kunto- ja kilpaurheilijoita. Yhdistän fysioterapiassa manuaalisia tekniikoita sekä harjoitteluterapiaa.

Autan mielelläni liikuntaan liittyvissä suunnitelmissa ja liikuntavammojen kuntoutuksessa. Minulla on pitkä kokemus leikkauksen jälkeisestä kuntoutuksesta aina leikkaussalista kilpakentille asti.

Viime aikoina olen kouluttautunut lisää esimerkiksi yksilöllisten pohjallisten tekemisessä, kipuasiakkaan kuntoutuksessa sekä lantionpohjan fysioterapiassa.

Tervetuloa vastaanotolleni!

Hinnasto:

Fysioterapia 60min 90-95E

Fysioterapia 45min 70E

Pohjalliset n. 200E (sisältää työn ja materiaalit)

Ajanvarausohje

Varaa ensimmäiseen käyntiin aina 60min aika.

Huomioitahan, että teen lantionpohjan fysioterapiaa vain naisille. Lantionpohjan fysioterapiaan voi varata ensikäyntiin myös 75min tarpeen mukaan.

Lisätietoja voi kysyä: anni-tiina.kosunen@mehilainen.fi

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Fysioterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Hyvänlaatuinen asentohuimaus
  • Huimauksen hoito
  • Hermopinteet
  • TULE-fysioterapia
  • Lantionpohjan toimintahäiriöt ja kiputilat

Tutkinnot

  • Fysioterapeutti
  • Urheilufysioterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli

Palvelut

  • Lantionpohjan fysioterapia
  • Alaraajatutkimus
  • Urheilufysioterapia
  • Kela vaativa lääkinnällinen kuntoutus
  • Fysioterapiakäynti

Toimipisteet

Mehiläinen Jämsä
Välikatu 6
Suljettu tänään
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Fysios Mehiläinen Jyväskylä Kilpisenkatu
Kilpisenkatu 6
Puhelin, Ajanvaraus010 237 700Hinta 0,084 €/min
Fysios Mehiläinen Jyväskylä Äijälä
Kammintie 4
Puhelin, Ajanvaraus010 237 700Hinta 0,084 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Urheilufysioterapia
    Hinta-arvio 78.25-103.25 € (*78.25-103.25 €)
  • Fysioterapiakäynti
    Hinta-arvio 78.25-103.25 € (*78.25-103.25 €)
  • Alaraajatutkimus
    Hinta-arvio 98.25-103.25 € (*98.25-103.25 €)
  • Lantionpohjan fysioterapia
    Hinta-arvio 103.25-130.25 € (*103.25-130.25 €)