Anni Nora

Psykologi

Olen koulutukseltani psykologi ja neurotieteen tohtori. Minulla on yli viiden vuoden kokemus lasten ja nuorten parissa erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa kehityksellisten pulmien, oppimisen haasteiden, tarkkaavuuden vaikeuksien sekä vuorovaikutuksen ongelmien arvioinnista ja tukemisesta. Tieteellisessä tutkimustyössäni olen perehtynyt erityisesti oppimiseen, kielelliseen kehitysvaikeuteen ja lukivaikeuteen. Psykologiseen tutkimukseen tai tukikäyntijaksolle voidaan hakeutua esimerkiksi oppimisvaikeuksien (lukivaikeudet, matemaattiset oppimisvaikeudet, laajat koulunkäynnin haasteet) tai neuropsykiatristen oireiden (autismikirjo, ADHD) lievittämiseksi. Tutkimusten tavoitteena on aina ratkaisujen löytäminen arjen haasteisiin ja koko perheen tukeminen, tutkittuun tietoon perustuvia keinoja soveltaen.

Tukikäynneille voi hakeutua myös ilman oppimisen haasteita, mm. mieliala- ja ahdistuneisuuspulmissa tai sosiaalisten suhteiden haasteisiin liittyen. Psykologisten interventioiden osalta olen lisäkouluttautunut mm. kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) menetelmiin sekä tunnetaitojen harjoitteluun. Käynnissä olevan lyhytterapiakoulutuksen (KAT-lyhytterapia) myötä vahvistan terapeuttista osaamistani tilanteiden jäsentämiseen ja käsittelyyn yhdessä. Työskentelyssä asiakkaiden kanssa pyrin aktiiviseen tavoitteiden asettamiseen ja uusien taitojen harjoitteluun (esim. tunnesäätelyn tai rentoutumisen harjoittelu) sallivassa ja kannustavassa ilmapiirissä. Hyödynnän keskustelun lisäksi mielelläni myös toiminnallisia menetelmiä.

Yhteydenotot helsinki.terapiaklinikka@mehilainen.fi tai 046 920 1537 (asiakaspalvelu).

Ajanvarausohje

Yhteydenotot helsinki.terapiaklinikka@mehilainen.fi tai 046 920 1537 (asiakaspalvelu).

Kielitaito

  • suomi, työkieli

Toimipisteet

Mehiläinen Terapiaklinikka Helsinki
Eerikinkatu 27, 3. krs
Puhelin, Ajanvaraus046 920 1537Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0900Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min