Työskentelen sekä työterveyspsykologina, että itse maksavien asiakkaiden parissa. Lähivastaanotto sijaitsee Mikkelissä, video- ja/tai puhelinvastaanotolle voi osallistua muualtakin Suomesta.
Koulutukseltani olen psykologi ja seksuaaliterapeutti. Lisäksi olen suorittanut maisteriopinnot musiikkiterapiasta. Vastaanotolleni voi hakeutua joko yksin tai yhdessä kumppaneiden tai tukihenkilön kanssa. Tällä hetkellä työni pääpaino on jo 18v täyttäneiden asiakkaiden parissa.
Työssäni keskeisenä pidän inhimillistä arvostavaa kohtaamista toivoa luovassa ilmapiirissä, jossa asiakas on tervetullut vastaanotolle omana itsenään juuri sellaisena kuin on.
Huomioithan, että mahdolliset peruutukset on tehtävä viimeistään vuorokausi ennen sovittua tapaamista. Perumatta jääneestä ajanvarauksesta laskutetaan asiakasta.
Tervetuloa vastaanotolle!
Ajanvarausohje
Annalle voi varata ajan myös tuki- ja kriisikäynnille, jolloin käynnin pituus on 45min.
Työterveyshuollon asiakas, muistathan, että vastaanottoa varten tarvitset lähetteen työterveyshoitajalta tai työterveyslääkäriltä. Yksityisasiakas voi varata ajan ilman lähetettä.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Työterveyspsykologi
- Seksuaaliterapia
Kiinnostuksen kohteet
- Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
- Mielenterveys
- Seksuaaliongelmat
- Seksuaalineuvonta
- Työhyvinvointi
Tutkinnot
- Seksuaaliterapeutti
- Psykologi
- Työterveyspsykologi
- Seksuaalineuvoja
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- ruotsi, sujuva
- englanti, sujuva
Palvelut
- Tuki- ja kriisikäynti
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Tuki- ja kriisikäynti
Hinta-arvio 141.8 € (*141.8 €)