Anja Venäläinen

Psykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti
Kela-aikoja vapaana

Minulla on vuosien työkokemus kaiken ikäisten ihmisten terapeuttisesta auttamisesta.Hyödynnän taustakoulutuksieni mukaisesti niin yksilö-, pari- ja perheterapeuttista tietoa ja ymmärrystä ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti asiakkaan parhaaksi.

Terapeuttinen työotteeni on systeemiseen ymmärrykseen, laaja-alaiseen kokonaiskäsitykseen pyrkivä. Terapiassa elämän kokonaispalapeli rakentuu tutkimalla jokainen pala erikseen. Terapiakäynnin jälkeen asiakas voi ymmärtää itseä, elämää ja siihen kuuluvia vuorovaikutussuhteita aiempaa paremmin. Tavoitteena on minimoida erisyistä johtuvien häiriöiden ja haittojen vaikutus asiakkaan elämässä, jotta asiakas voisi saada helpotusta ja lisäkeinoja oman elämänilon kokemiseen. Pääosa asiakkaistani on tällä hetkellä opiskelu-/työuupumumuksesta, ahdistuneisuudesta ja masennuksesta kärsiviä nuoria ja aikuisia.

Terapeuttina olen rauhallinen, kuunteleva ja tilaa antava, mutta tarvittaessa myös kantaa ottava. Pyrin auttamaan asiakasta ammatillisen teoriatiedon, työkokemuksen ja elämänkokemuksen avulla löytämään uusia oivalluksia, keinoja ja näkökulmia, joiden avulla hämmennyksissä olevaan mieleen ja elämäntilanteeseen löytyy selkeyttä ja mieleen rauhaa. Asiakkaan omien henkilökohtaisten vahvuuksien ja voimavarojen vahvistaminen auttaa usein elämänilon jälleen löytämisessä. Terapiavastaanotolla käytän tarpeenmukaisesti mm. fläpille piirtämistä, valokuvia, musiikin kuuntelua sekä hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Pääpaino on niiden keinojen löytämisessä, jotka tukevat asiakkaan arkea ja joita asiakas voi luontevasti käyttää terapian jälkeenkin. Luonnon terapeuttisen voiman hyödyntäminen ja kokonaisvaltaisen kehollisen hyvinvoinnin edistämien (uni, ravinto, liikunta) on niin ikää merkityksellistä.

Läsnäolevuus, kohtaaminen ja käsillä olevaan hetkeen yhdessä pysähtyminen on tärkeää. Keskusteluyhteyden muodostumisen myötä luotan prosessien eteenpäin vievään voimaan. Riittää, kun tulet terapiakäynnille, terapeuttina huolehdin kuntoutumisen etenemisestä rakentamalla keskustelua yhdessä luotujen tavoitteiden mukaisesti.

Olet lämpimästi tervetullut, juuri sellaisena kuin olet!

Ota yhteyttä

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Lyhytterapia
  • Psykoterapia
  • Perheterapia
  • Psykoterapian erityispätevyys

Kiinnostuksen kohteet

  • Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen
  • Lyhytpsykoterapia
  • Psykoterapia
  • Työkyky
  • Työhyvinvointi

Tutkinnot

  • Psykoterapeutti
  • Perheterapeutti
  • Lyhytterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli

Palvelut

  • Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen terapia
  • Työnohjaus
  • Ratkaisukeskeinen psykoterapia
  • Perheterapia
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
  • Vanhempien ohjaus
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, työterveys
  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)

Toimipisteet

Mehiläinen Jyväskylä
Kauppakatu 35
Avoinna tänään
10:00 - 15:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min
Mehiläinen Varkaus Työterveys
Kauppakatu 18
Suljettu tänään
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)
    Hinta-arvio 50.20 € (*50.20 €)
  • Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen terapia
    Hinta-arvio 151.80 € (*151.80 €)
  • Perheterapia
    Hinta-arvio 171.80 € (*171.80 €)
  • Vanhempien ohjaus
    Hinta-arvio 171.80 € (*171.80 €)

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.