Olen traumapsykoterapeutti. Aiemmin olen työskennellyt terveydenhoitajana koulukodissa 12 v ja Mehiläisessä työterveyshoitajana 16 vuotta - elämän moninainen kirjo ja työelämän vaatimukset ovat siis tulleet minulle hyvin tutuiksi. Diakonissaksi kouluttauduin -15, sillä ihminenhän on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkinen kokonaisuus.
Traumaterapeuttisessa työskentelyssä ovat mukana keholliset menetelmät. Olen EMDR-terapeutti (-20) ja sertifioitu TRE-ohjaaja (-15) ja käytössäni ovat myös sensomotoriset menetelmät sekä NLP harjoitteet (-00). Akuuttia kriisityötä olen tehnyt ja aiheesta koulutuksia pitänyt vuodesta 1998. Kriisityön osaamista on täydentänyt ensiapukouluttajana toimiminen, josta tosin olen nyt 30 vuoden jälkeen luopumassa.
Otan vastaan yli 16 vuotiaita, pääasiassa työikäisiä asiakkaita, joilla on tarve ja halu selvittää elämäntilannettaan, löytää helpotusta oloonsa, lisätä arjen sietokykyä tai tehdä muutosta toimintamalleihinsa. Asiakkaaksi voi tulla itse maksaen, vakuutusyhtiön, kunnan tai vaikka työnantajan maksusitoumuksella. Teen myös työterveyshuollon lyhytterapioita. Valitettavasti KELAn kuntoutuspsykoterapiapaikat ovat nyt TÄYNNÄ. Paikkoja avautuu aikaisintaan 1/2024. Kelan vaativaa kuntoutusta en tee.
Tervetuloa vastaanotolle - Katotaanpa yhessä miten mennään etteenpäin.
Booking instructions
Kelan kuntoutuspsykoterapiapaikat ovat täynnä. Paikkoja vapautuu vasta 1/2024.
EMDR työskentelyyn on tarpeen varata 90 min aika. Myös
akuutissa kriisitilanteessa suosittelen varaamaan 90 min ajan. Jos et löydä sopivaa 90 min aikaa, lähetä s-posti tiina.grip@mehilainen.fi
TRE-menetelmän opetteluun tai ohjauskäynnille varaa 45 min aika.
Lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.
Specialities and special qualifications
- Short-term therapy
- Psychotherapy
- crisis intervention
Areas of interest
- EMDR therapy
- Crisis work and debriefing
- Mental disorders / psychological coping
- Fatigue and burnout
- Addiction counselling
Degree and title
- Psychotherapist
Services
- Mood coaching
- Kriisityön palveluprosessi
- Crisis and trauma psychotherapy
- Individual therapy
- Short-term therapy, private customer
- Crisis or support counseling
- Short-term psychotherapy, private customer
- Short-term psychotherapy, occupational health
- Low-threshold consultation
- Mental health sparring
- Kela rehabilitative psychotherapy deductible (individual)
Locations
Prices
The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.
- Kela rehabilitative psychotherapy deductible (individual)
Price estimate 45.2 € (*45.2 €) - Crisis and trauma psychotherapy
Price estimate 106.8 € (*106.8 €) - Individual therapy
Price estimate 106.8 € (*106.8 €) - Crisis or support counseling
Price estimate 106.8 € (*106.8 €)
Contact us
You can leave a contact request with an expert. Please do not write sensitive patient information in the message.